Golfkansa sai heti vuoden alkuun iloisia uutisia, kun Suomen Challenge Tourin osakilpailun ilmoitettiin saavan jatkoa. Suomen Urheiluopisto Vierumäki ilmoitti ottavansa vastuun tapahtumasta.
Challenge Tourin osakilpailulla on Suomessa jo pitkät perinteet. Viimeiset vuodet ovat kuitenkin olleet taloudellisesti haastavia, kun järjestäjä sekä kisakenttä ovat vaihtuneet tiuhaan tahtiin. Nyt näyttää siltä, että CT-tapahtuma saa vahvan isännän.
Projektin keskeisenä hahmona toimii Vierumäki Golfin toimitusjohtaja Jan Ruoho. Hän on koonnut pienen neljän hengen työryhmän, joka vastaa turnauksen myynnistä ja organisoinnista.
”Idea lähti liikkeelle viime syksynä, kun kuulin että Aura Golf todennäköisesti jättää käyttämättä optionsa CT-kilpailun jatkolle”, kertoo Ruoho projektin alkusysäyksestä.
”Aikaa oli todella vähän. Näin kuitenkin, että kilpailu voi toimia meidän kokonaisuudessa ja pystymme tarjoamaan koko paketin tapahtumalle. Meillä on kentän ympärillä kaikki tarvittavat palvelut omasta takaa.”
Juuri koko Vierumäen laajan palvelupaketin näyteikkunana tapahtuma toimii hienosti niin kotimaisille ja yhä enemmän kansainvälisille asiakkaille ja yrityksille.
”Olemme lähteneet yhteistyökumppaneiden kanssa täysin uudesta kulmasta tähän projektiin. Yritykset ovat hankkineet palvelupaketin Vierumäeltä ja CT-kumppanuus on osa tuota pakettia. Uskon että tällä tavalla CT–tapahtuma palvelee koko Vierumäkeä pitkälle tulevaisuuteen.”
”Myynti on onnistunut hienosti ja olemme saaneet todella hyvän vastaanoton yrityksiltä. Aloitimme myynnin hankalaan aikaan, vasta marraskuussa. Positiivista palautetta alkoi tulla nopeasti. Sen turvin onnistuimme tammikuun lopussa varmistamaan tapahtuma isännyyden seuraavaksi kahdeksi vuodeksi”, iloitsee Ruoho.
”Myyntityötä on kuitenkin vielä jäljellä, ja tulemme myymään kumppanuuksia aina toukokuulle asti. Mukaan mahtuu siis vielä”, muistuttaa Ruoho.
Kilpailu palvelee koko Vierumäkeä
Vastuu CT-tapahtuman järjestämisestä ei ole pieni asia edes Vierumäen kokoiselle toimijalle. Kilpailun palkintopotti on 180 000 euroa. Sen lisäksi menoja ovat CT-organisaation kulut, pelaajien ruokailut ja vapaaehtoisorganisaation kulut. Yhteensä puhutaan jopa 400 000 euron kustannuksista.
”Ei siis ollut yllätys, että hallitus piti ensiajatukselta ideaani CT-tapahtumasta aivan hulluna. Kun perehdyimme lukuihin ja mahdollisuuksiin paremmin, sain hallitukselta täyden tuen projektille. Nyt meillä on siis 2+1 vuoden sopimus CT-organisaation kanssa Vierumäki Finnish Challenge –tapahtuman järjestämisestä”, kuvaa tilannetta Ruoho.
Ihmiset lopulta tekevät tapahtumasta onnistuneen. Ison kansainvälisen golftapahtuman järjestäminen tarvitsee myös laajan joukon taustajoukkoja.
”Pyrimme hyödyntämään Haaga-Helian opiskelijoita järjestelytoimissa. Me saamme sieltä joukon taitavia ja innokkaita tekijöitä. He saavat ainutlaatuista kokemusta kansainvälisen urheilutapahtuman organisoinnista”, valaisee Ruoho suunnitelmia. Tämän lisäksi pyritään saamaan 60-80 vapaaehtoista starttereiksi, forecaddieksi, tulospalveluun ja muihin taustatehtäviin.
Yleisölle on luvassa mieleenpainuva tapahtuma. Golfkentällä on mahdollista nähdä Suomen nousevat ammattilaiset sekä tulevat maailman huiput. Challenge Tourilla pelin taso on jo uskomattoman kova.
Samaan aikaan tarjolla on myös kaikki Vierumäen muut palvelut, esimerkiksi day spa, uimahalli erilaisine virkistysaltaineen, laajat kuntoilumahdollisuudet, Flow Park –seikkailupuisto ja opetuspalvelut. Scandic Hotellin juhlasalissa on mahdollisuus seurata suomalaisten edesottamuksia olympialaisissa isolta screeniltä.
Cooke-kenttä sai myös varauksettoman suosituksen Mikko Iloselta, joka yllättäen käveli sisään haastatteluhuoneeseen.
”On uskomattoman hieno tunne, kun Challenge Tour tulee omalle takapihalle”, kertoo Ilonen. ”Pelaan Cookella itsekin usein, joten nyt on hienoa seurata miten CT-pelaajat kentällä pärjäävät. Vaikka en itse tänä vuonna pääse pelaamaan, yritän olla hengessä mukana ja auttaa aina kun voin. Suomalaisille pelaajille tämä on loistava tilaisuus”, hehkuttaa Ilonen.
Kaiken järjen mukaan Ilonen on samaan aikaan edustamassa Suomea olympialaisissa. CT-kilpailun viikonloppuna toivotaan suomalaismenestystä myös olympiagolfissa. Tiedossa on siis varsinainen golfin superviikko.
Teksti Olli-Pekka Nissinen Kuvat Vierumäki