Pohjoisen Costa Blancan helmet

Alicanten maakunta on täynnä upeita golfelämyksiä. Suorat lennot Helsingistä, auringonpaiste ja monipuoliset golfmahdollisuudet tekevät alueesta lähes ympärivuotisen golfarin paratiisin. 

Alicantesta puhuttaessa keskustelu jää usein Alicanten kaupungin rajojen sisäpuolelle. Maakunta on iso ja se kätkee sisäänsä Costa Blancan hohtavan hiekkaisen rantaviivan lisäksi lukuisia golfmahdollisuuksia hienoja kaupunkikohteita unohtamatta. Välimatkat maakunnan sisällä ovat lyhyet ja siirtymät autolla sujuvat vaivattomasti ja jouheasti hyvässä kunnossa olevilla maanteillä. Kaikki on lähellä, eikä aikaa tarvitse käyttää autossa istumiseen. 

Eikä matkustusta Alicanteen kannata rajoittaa pelkästään korkeasesongin aikaan. Toki talvi on Espanjassakin, mutta suomalaisille helmikuun +18 astetta ja pelaaminen lyhyissä vaatteissa on juhlaa pitkän ja pimeän talven keskellä. Ilmasto muuttuu ja sitä kautta Espanjan itäisen rannikon olosuhteet muuttuvat entistä enemmän ympärivuotisen matkailun suuntaan. Golfkentillä talven tietenkin näkee, mutta pelattavuuteen se ei vaikuta. Väylillä ruoho on monin paikoin talvikuukausina vielä horroksessa, mutta viheriöt ovat upeassa kunnossa. Lisäksi kaikkialla on rauhallisempaa ja palloa saa lyödä ilmaan ilman kiirettä ja varmasti niin paljon kuin vain käsistä tehoa irtoaa. Rentoon lomagolf -tunnelmaan on helppo päästä. 

Oliva Nova Beach & Golf Hotel

Reilun 100 kilometrin päässä Alicanten lentokentältä sijaitsee Oliva Nova Beach & Golf Hotel. Matka taittuu kohti Valenciaa, eikä käynti kaupungissa ole huono ajatus. Välimatka on hieman reilu 80 kilometriä. Saavuttaessa Oliva Novaan, huomaa tulleensa golf- ja urheilukeskukseen, jossa aktiviteetteja riittää. Jos padel kuuluu omiin harrastuksiin, maila kannattaa ottaa mukaan. Meri on vahvasti läsnä ja auringonnousut hiekkarannalla aivan hotellin takapihalla kannattaa kokea. Välimeri näyttää parastaan ja leuto tuuli on ainoa ääni, mitä kuulet. Laadukas hotelli sisältää kaiken, mitä golfari tarvitsee. Viihtyisät huoneet, uima-altaat ja valinnanvaraa ravintoloissa. Vaativakaan herkkusuu ei joudu pettymään. Päivän rasitukset saa huuhdottua kehosta pois rentouttavasti Spa, -ja wellnessosastolla. 

Oliva Nova Auringonnousut hiekkarannalla aivan hotellin takapihalla kannattaa kokea. Väriskaala on uskomattoman upea. 

Yksilöllinen klubitalo golfkentällä tuo heti hymyn huulille. Vieressä olevat harjoitusalueet rangeineen auttavat vireen löytymisessä ennen kierrosta. Golf Oliva Novassa on miellyttävä kokemus. Kenttä kiertää resortia, mutta missään vaiheessa väylillä ei ole ahdasta, eikä ensimmäinen ajatus lyönnin jälkeen ole, että kenenköhän pihaan pallo nyt lensi. Pelaaminen on nautinnollista ja meren läheisyyden suolaisen kosketuksen voi aistia iholla. Vaikka eletään helmikuuta, on sitä kentällä vaikea uskoa. Vihreä nurmi on nähtävillä joka puolella ja vesiesteet ovat täynnä kirkasta vettä. Irtiotto Suomen talvesta on totaalinen. Peli kulkee ja viheriöt ovat huippukunnossa. Pelaajia kentällä on, mutta missään vaiheessa ei synny tulppia tai odottelua. Kenttä kiertää jouhevasti ja pallot putoilevat kuppiin. Välillä jopa birdien arvoisesti. Pelien, kylpylän ja illallisen jälkeen jalkoja voi vielä vetreyttää pienellä kävelyllä. Samalla voi piipahtaa kaupassa täyttämässä bägin eväsvarastot seuraavaa päivää varten. Kauppa resortissa on todella iso plussa. 

Oliva Nova hurmaa kävijänsä monipuolisilla maisemilla.

La Sella Golf Resort & Spa

Oliva Novasta matka jatkuu vain 20 kilometrin päähän La Sella Golfiin, joka on toiminut ja tulee toimimaan Ladies European Tourin kisanäyttämönä. Jos Oliva Novassa oltiin merellisissä tunnelmissa, maalaavat vuoret (korkein Montgó 753 metriä) ja mäet maiseman La Sellassa. Kolme 9 -reikäistä kokonaisuutta sisältävä La Sella on kuin omassa pussissaan rinteiden keskellä. Lyhyen matkan aikana maisema muuttuu täysin toiseksi. Hotelli sijaitsee golfkentällä ja kokonaisuus on hyvällä tavalla omassa kuplassaan. Kaikki on käden ulottuvilla. 

Hotelli La Sellassa sijaitsee käytännössä kentällä.

Hotellin aulaan astuminen saa aikaan innostuksen piikin. Laaja panoraamanäkymä aulan läpi uima-altaalle ja siitä golfkentälle kertoo viimeistään, että nyt ollaan golfhotellissa. Ystävällisyys palvelussa paistaa läpi ja huoneet ovat todella viihtyisät. Golfkuume on noussut jo korkealle, joten muiden palveluiden läpikäynti jää myöhemmälle. Hotellista matkaa klubitalolle on muutama kymmenen metriä. Peli lähtee käyntiin ja ensimmäinen avaus lentää kohti viheriöitä. Ensimmäisellä ysillä on tarkkoja paikkoja ja leveämpiä baanoja. Ryhmän kokeneemmatkin pelaajat joutuvat välillä arpomaan mailavalintaansa. Maisemassa yhdistyy uniikilla tavallaan metsäisyys ja vuoristomaisuus. Silmä lepää lyöntien välissä ja välillä niiden aikanakin. Takaysillä siirrymme avoimempaan maastoon ja isot mailat kaivetaan laukusta viimeistään tässä vaiheessa. Vuorenrinteet pääsevät nyt kunnolla oikeuksiinsa. Keskellä kenttää sijaitsee upea espanjalainen villa, jonka pensasaita ja rautaportti kiinnittävät katseen pidemmäksi aikaa. Kentällä kiertäessään on helppo ymmärtää, miksi Ladies European Touria La Sellassa pelataan. 

Kierroksen jälkeen olo on hyvällä tavalla voipunut ja vaatii palautumista. Siihen oikea lääke on hotellin korkeatasoinen Spa. Poreissa istuminen golfkentän kupeessa on juuri oikea paikka golfarin palautumiselle. Akut latautuvat viimeistään rentouttavassa hieronnassa, jossa uni melkein yllättää. Onnistuneen golfpäivän kruunaa pihvi-illallinen hotellin ravintolassa, jonka jälkeen unta ei tarvitse enää houkutella. La Sellan taivas Montgó -vuoren ympärillä on pimentynyt ja samalla sammuu myös viimeinen valo huoneesta. La Sellan vieressä sijaitsevaan Denian kaupunkiin kannattaa tutustua pidemmillä matkoilla. Tunnelmallisen rantakaupungin satama ravintoloineen kutsuu luokseen. 

Villaitana Golf

Hyvin nukutun yön ja maistuvan värikkään aamiaisen jälkeen on vuorossa siirtymä 60 kilometrin päähän Villaitanaan. 

Villaitanassa saavumme kuin pieneen kylään. Kirkon kupoli näkyy kauas ja hotellin edustan aukio muistuttaa pienen kylän keskusaukiota. Hotellialue näyttää tyylikkäästi vanhalta ja sen taustalla komeilee Benidormin kaupungin korkeat talot. Kontrasti on melkoinen. Tarinoita Benidormista olemme kyllä kuulleet, mutta niiden todenperäisyydestä ei ole näyttöä. Toinen silmiinpistävä asia on vesi. Meri kimaltelee Benidormin takana ja hotellin alaspäin viettävä tontti näyttää täyttyvän uima-altaista. Niitä on kaikkinensa 1700 neliömetriä. Hotellialue on laaja ja neuvot liikkumiseen kannattaa kysyä heti saapuessa. Onneksi golfisännät ovat auliisti paikalla auttamassa. 

Villaitana on kuin pieni kylä.

Villaitanan kaksi kenttää, Levante ja Poniente ovat täysin eri puusta veistettyjä. Levantella on tilaa lyödä ja isoille mailoille on käyttöä. Ponientella väylät ovat lyhyitä ja raudat ovat arvossaan. Kentällä katse hakeutuu väistämättä kohti Benidormia. Joku magneetti maisemassa on, joka saa pään kääntymään. Maisema vihreältä golfkentältä kohti kaupunkia ja sen takana olevaa Välimerta on sellainen, johon tuskin voi kyllästyä. Ensimmäinen kierroksen aikana aurinko porottaa täydellä talvisella tehollaan ja se tekee hyvää. Auringon vaikutus on uskomaton, eikä sitä voi väheksyä millään mittarilla. Jostain syystä pelikin kulkee juuri sillä hetkellä kuin unelma. Birdiet jäivät vähemmälle, mutta sitäkin enemmän tuli havaintoja pienistä pupuista, jotka iloisina pomppivat tiibokseissa. 

Villaitana Hotellialue näyttää tyylikkäästi vanhalta ja sen taustalla komeilee Benidormin korkeat talot. Kontrasti on melkoinen.

Villaitanaan tutustuminen kunnolla vie aikaa. Laaja alue ja monipuoliset palvelut kutsuvat luokseen. Läheinen Benidorm tarjoaa tekemistä välipäiville takuuvarmasti. Eikä vilkas yöelämäkään ole kaukana. Villaitanassa on jokaisella jotain, se on varma. 

Otanta Alicanten alueella teki vaikutuksen. Jo pintaa raapaisemalla näkee sen, miksi alue on suomalaisten suosiossa. Upeat kentät, laadukkaat hotellit, maltilliset hinnat, maistuva ruoka ja täydellinen ilmasto. Siinä on jo monta syytä, miksi Pohjoiseen Costa Blancaan kannattaa tutustua ja myös palata. 

Lisätietoja Alicanten golfmatkoista: golfplaisir.fi/golfmatkat/espanja/alicante/

Hyödynnä Foren lukijatarjous!

Varaa Golf Plaisirin viikkomatka johonkin näistä Pohjoisen Costa Blancan kolmesta kohteesta ensi syksylle ja mainitse varauksen yhteydessä koodi FOREGOLF24, niin saat 50 euron alennuksen matkastasi. Huom. Tarjous koskee viimeistään 30.6. mennessä tehtyjä varauksia. 

Kuuntele vielä podcast aiheestä: