Long Stay -lomien suosio kasvussa

Uudet kiehtovat Long Stay -kohteet  – Jatka golfkautta Italiassa tai Aphrodite Hillsissä

Kiinnostaako pidempi irtiotto syksyn harmaudesta tai kuukauden etätyöt etelän auringossa? Long Stay -matka on loistava vaihtoehto golfareille, jotka haluavat viihtyä, viipyä ja tutustua rauhassa ympäristöön. Etätöiden lisääntyessä myös työssäkäyvät golfarit ovat löytäneet tämän uuden mahdollisuuden ja kysyntä kasvaa koko ajan.  Johtava Long Stay -matkojen järjestäjä Golfpassi esittelee loppuvuoden 2022 kiinnostavia uutuuskohteita.

Toimitusjohtaja Juha Passi on mielissään long stay -matkailun suosion kasvusta. Vaikka ryhmämatkat ja räätälöidyt golflomat ovat edelleen vuonna 2009 perustetun Golfpassin tarjonnassa suosittuja, pitkien golflomien kysyntä on koko ajan kasvussa.

 “Long stay -golfmatka on sopiva yhdistelmä omatoimimatkaa ja matkatoimiston palveluita. Kuukaudessa ehtii tutustua kohteeseen paremmin ja aikaa jää golfin lisäksi muille aktiviteeteille”, Passi toteaa.

Päätös seuraavan vuoden kohteesta tehdään yleensä hyvissä ajoin ja moni haluaa palata tuttuun, hyväksi todettuun golfresortiin. Samaan aikaan markkinoille on tullut myös uusia kohderyhmiä ja toivomuksia erilaisista kohteista.

“Tarjonnassamme haluamme huomioida erilaisia golfareita ja siksi olemme kasvattaneet Long stay -valikoimaa ensi syksyksi.”

Pitkät golflomat ovat etätöiden yleistyessä alkaneet kiinnostaa entistä nuorempia ja myös perheitä. Moni siirtää toimistonsa syyssateiden ajaksi etelään; tehokkaan työpäivän jälkeen jää vielä aikaa golfille ja muille harrastuksille. 

Loppusyksyn harmauden voi vaihtaa neljän viikon tai jopa puolentoista kuukauden mittaiseen kiireettömään nautiskeluun etelän lämmössä. Kunnon irtiotto ja pitkä loma auttavat selviytymään talvesta ja sen aikana voi rauhassa tutustua paikalliseen ympäristöön ja kulttuuriin. 

Maisemanvaihdos tekee hyvää ja antaa uutta inspiraatiota. Juha Passi uskoo, että juuri Golfpassin pitkä kokemus ja hyvä maine ovat auttaneet pitämään asiakkaat tyytyväisinä. 

“Kun matkustetaan pidemmäksi aikaa ulkomaille, asiakas haluaa olla varma, että kohde on laadukas ja kaikki järjestelyt toimivat. Haluamme, että meidän asiakkaamme voivat keskittyä vain lomailuun.”

La Torre Resort, Murcia, Espanja

Jatka golfkauttasi Long Stay -lomalla

Long Stay -lomat ovat olleet suosittuja pariskuntien keskuudessa, mutta Passi muistuttaa, että matkalle voi lähteä myös yksin. 

“Olet koko loman ajan osa samanhenkisten golfareiden ryhmää, joten peliseura on taattu. Loman aikana kohdeopas järjestää mm. leikkimielisiä kisoja ja yhteisöllisyys on tärkeä osa viihtyvyyttä”, Passi kertoo.

Golfpassin tarjoamat Long Stay -lomat sisältävät lennot, huolella valitut tasokkaat majoitukset joko 1- tai 2-makuuhuoneen huoneistossa, sekä matka-aikaan sovitetun määrän golfia yhdellä tai useammalla alueen kentistä. 

“Joissakin kohteissa on jopa rajaton golfpelioikeus matkan ajaksi. Räätälöimme matkan aina kohteen ja sen luonteen mukaan, joten matkaan saattaa sisältyä myös kuljetuksia, ruokailuja tai muita alueen palveluita.”

Espanjan ja Portugalin rinnalle uusi kohteita

Golfpassin pitkien lomien kohteista Espanjan Murcian alueen resortit Mar Menor ja La Torre ovat olleet alusta lähtien suosittuja ja moni suuntaa Alicanten seudulle vuosi vuoden jälkeen. 

Myös Portugalin Algarvessa sijaitseva Pestana Resort tarjoaa upean kattauksen hyvää golfia; neljä kenttää ja rajaton pelioikeus vierailun ajaksi. Portugalin sää ja rento tunnelma viehättää suomalaisgolfareita koko ajan enemmän.

Espanjan Calahondassa sijaitseva Doña Lola on puolestaan hieman erilainen kohde kuin perinteiset long stay -resortit.

“Aurinkorannikolla asutaan meren rannalla eli järjestelyt ovat toisin päin. Täällä et välttämättä tarvitse iltaisin autoa ja järjestämme kuljetukset golfkentille, mikäli asiakas ei halua vuokrata autoa.”

Myös tulevaa Ryder Cupin isäntämaata Italiaa on pyydetty jo pitkään Golfpassin Long Stay -tarjontaan. Loka-marraskuussa tämä toteutuu, kun Rooman maaseudulla oleva uudehko Terre dei Consoli golfresort tarjoaa mahdollisuuden päästä pakoon kotimaan harmautta Italian aurinkoon.

Myös viiden tähden Aphrodite Hills Resort Kyproksella on Golfpassin uusi long stay -kohde. Perinteinen ja palkittu golfkeskus on mainio tukikohta myös pidemmälle golflomalle.

“Asiakkaat toivoivat korkealaatuista resortia long stay -kohteeksi, ja Aphrodite Hills edustaa tätä parhaimmillaan. Kaikki tarvittava löytyy resortin alueelta, joten autoakaan et tarvitse, koska kuljetukset lähikentille on hoidettu etukäteen.”

Kyproksella Golfpassin asiakkaat pääsevät vielä halutessaan nauttimaan DP World Tourin eli Euroopan Tourin osakilpailun seuraamisesta heti saavuttuaan kohteeseen.

Ryder Cup kasvattaa Italian suosiota

Italiassa yhdistyvät hienosti maan kulttuuri- ja makunautinnot, historia, nähtävyydet ja upeat golfkentät. Kaikki tämä on saatavilla myös maltilliseen hintaan. 

Koska myös Italia soveltuu erityisen hyvin pidemmälle golfmatkalla, on Golfpassi luonut tulevan syksyn ohjelmaan erinomaisen kohteen Rooman maaseudulta. Terre dei Consoli on laadukas golfresort, josta löytyy kaikkiaan 27 golfväylää.

“Italiassa lomaillessasi voit kokea golflomalla upeita kulttuuri- ja makunautintoja – ja ikuisen Rooman nähtävyydet ovat erinomainen päiväretken kohde.”

Terre dei Consolin resortin maisemaa hallitsee Robert Trent Jones Jr. suunnittelema avara golfkenttä, ja modernit huoneistot tarjoavat pitkälle golflomalle laadukkaan ja viihtyisän majoituksen. Matkalla majoitutaan kahden makuuhuoneen huoneistoihin, joissa on myös kaksi kylpyhuonetta. 

Huoneistojen olohuoneesta löytyy myös takka, ja keittiö on italialaiseen tapaan hyvin varusteltu. Alakerran huoneistoissa on käytössä patio sekä yläkerran huoneistoissa parveke.

Terre dei Consoli Resort, Italia

Läheisessä Monterosin kylässä on tarjolla tarvittavat palvelut Long Stay -lomallesi. Koko lähialue huokuu historiaa idyllisine keskiaikaisine kylineen, luonnonkylpylöineen ja nähtävyyksineen.  

“Monterosin kylä on viiden minuutin ajomatkan päässä ja Roomaan on puoli tuntia. Täällä on hyvä olla vuokra-auto, jolla pääsee myös hyvin muille golfkentille.”

Rakkauden jumalattaren synnyinseudulle

Ilmaston puolesta Kypros on Välimeren aurinkoisimpia kohteita, ja sen ykkösresortissa Aphrodite Hillsissä golfataan ympäri vuoden. Loppusyksystä ilmasto on täydellinen golfiin, ja paikoitellen merituuli vilvoittaa mukavasti. Kyproksella paistaa aurinko säätilastojen mukaan 340 päivää vuodessa.

“Resortista löytyy kaikki palvelut, joten täällä ei tarvitse omaa autoa. Olemme järjestäneet kuljetukset kentille, ja tarvittaessa on helppo vierailla myös lyhyen matkan päässä sijaitsevassa Pafosin kaupungissa.”

Kyproksen saari on kiehtova yhdistelmä aktiivista lomakohdetta ja historiallisia nähtävyyksiä. Tarujen mukaan rakkauden jumalatar Aphrodite syntyi meren vaahdoista ja nousi merestä juuri golfresortin rannassa.

Ainutlaatuisella ja luonnonkauniilla paikalla sijaitsevan resortin kentältä on upeat näkymät siniselle Välimerelle. Loma-asuntojen lisäksi alueella on viiden tähden hotelli kylpylöineen ja lukuisine harrastusmahdollisuuksineen. 

Aphrodite Hills Holiday Residencesin valikoimista löytyy erilaisia tasokkaita loma-asuntoja long stay -loman ajaksi. Huoneistot ovat yksilöllisiä sekä tyyliltään että kalustukseltaan. 

“Kaikki Golfpassin käyttämän huoneistot ovat kävelymatkan päässä resortin keskusaukiolta ja palveluista.”

Aphrodite Hillsissä voi valita myös oman villan.

Täysin varusteltu keittiö, jossa on kodinkoneet, ja kaikissa olohuoneissa olevat televisiot takaavat, että loma-asunto tuntuu kodikkaalta koko loman ajan. Lisäksi asuntoihin kuuluu muita kodinkoneita ja tarvikkeita, mm. pyykinpesukone. Ilmainen Wi-Fi on käytettävissä koko lomakeskuksessa.

Aphrodite Hills -lomakeskuksen aukion läheisyydessä on mm. supermarket, leipomo, monipuolinen valikoima kauppoja, baareja ja ravintoloita. 


Aphrodite Hills – Long Stay -loman kentät

Aphrodite Hills PGA National Cyprus

Aphrodite Hills PGA National Golf Course tarjoaa postikorttinäkymät Välimerelle ja viehättävän ympäristön keskellä. Välimeren johtavien kenttien joukkoon kuuluva 18-reikäinen kokonaisuus harjoittelukeskuksineen on avattu vuonna 2002.

Kentällä on tilaa avauksille mukavasti, mutta kentän kookkaat ja nopeat griinit sekä bunkkerit tuovat lisähaasteita. Vaikka kentällä on korkeuseroja ja muutamia huikeita rotkoja, on väylät pelattavuudeltaan hyvin selkeitä.

Cabell B. Robinsonin suunnittelema kenttä pelataan autolla pitkien siirtymien vuoksi ja golfauto sisältyy green feen hintaan.  

Elea Golf

Nick Faldon suunnittelema Elean kenttä on luotu haastamaan pelaajat kaikilla pelin osa-alueilla ja nauttimaan Välimeren tunnelmasta. 

Elea on upeasti suunniteltu kokonaisuus, jossa on hyvin tilaa avauksille. Griinit ovat kookkaat ja näyttäviä kuten bunkkeritkin. Vuonna 2010 avattu kenttä sopii pelattavaksi myös kävellen. 

Secret Valley

Myös arvostettu Secret Valley Golf Resort sijaitsee vain lyhyen ajomatkan päässä resortista. Kenttä on suunniteltu luonnonkauniiseen laaksoon, ja se tarjoaa ystävällisen, rennon ilmapiirin, jossa voit nauttia golfista.

Kentän ympäristö, kunto ja pelattavuus ovat tehneet siitä vahvan suosikin golfaajien keskuudessa. Kentällä on korkeuseroja, mutta on täysin pelattavissa kävellen. Maailman suurin golfkenttien hallintoyhtiö Troon Golf pitää huolta kentästä, joka osaltaan takaa laadun.


Terre dei Consoli Long Stay -loman golfkentät

Terre dei Consolin oman golfkentän (18+9) on suunnitellut tunnettu Robert Trent Jones Jr., ja se on isännöinyt kaksi kertaa European Challenge Tourin osakilpailua.  Kenttä sulautuu luontevasti osaksi ympäröivää kumpuilevaa maisemaa. 

Kentän mieleenpainuvin väylä on numero 9 (par 3), jonka haastava saarigriini jää varmasti muistiin. Kentän griinit ovat bunkkereiden ympäröimiä ja vesiesteet tuovat lisähaastetta. Trent Jones on myös sijoittanut lukuisat bunkkerit niin, että mailavalintoja pitää suunnitella huolella.

Marco Simone Golf Club 

Golfpassin Long Stay -lomalla päästään pelaamaan myös yksi lähivuosien kiinnostavimmista kentistä. Marco Simone Golf Club toimii vuoden 2023 kisaisäntänä Ryder Cupille ja se on uudistettu täydellisesti tapahtumaa varten. 

Useat tiiauspaikat takaavat, että kaikentasoiset pelaajat voivat nauttia tästä kisakentästä. Griinit ovat bunkkereiden suojaamat ja onnistuneesta lähestymisestä palkitaan. Kentän muodot tuovat iloa silmälle ja haastetta puttaajalle.

Castelgandolfo Golf Club 

Robert Trent Jonesin suunnittelema Castelgandolfo Golf Clubin väylät kulkevat kauniissa ympäristössä viini- ja ruusutarhojen, pinjamäntyjen, sypressien ja oliivipuiden ympäröimänä. Kukkulalta voit nähdä yhdellä silmäyksellä koko kentän komeudessaan – 18 reikää, kolme järveä ja 93 bunkkeria. Klubitalona toimii historiallinen rakennus La Pavona. Tämä kenttä on todellinen elämys!

Olgiata Golf 

Rooman alueen arvostettu kenttä toimi näyttämönä vuoden 2019 ja 2020 Eurooppa Tourin Italian Openille. Olgiata Golf on noussut myös maailman rankingissa sadan parhaan golfkentän joukkoon. Isot pinjamännyt ja vesiesteet tuovat haastetta ja näyttävyyttä, ja kentältä löytyy myös upeita istutuksia. Olgiata on mielenkiintoinen golfelämys, maltillisine korkeuseroineen.  

Golf Nazionale

Arvostettu 18-reiän Golf Nazionale on George ja Jim Fazion sekä David Mezzacanen suunnittelema kenttä, joka sijaitsee Ylä-Lazion luonnonkauniissa maisemissa, noin 40 km päässä Roomasta.

Tunnelma kentällä on kiehtova, ja sitä ympäröivät vuosisatoja vanhat tammimetsät. Kenttä isännöi vuoden 1991 World Cupia, ja sen lisäksi se on valittu useasti “Top Ten Course” listalle Italiassa. 

Terre dei Consoli Resort sijaitsee kauniissa ympäristössä Rooman maaseudulla.

 

 Teksti: Golfpassi ja Tero Parkkinen    Kuvat: Golfpassi


Terre dei Consoli Resort, Italia 20.10.–17.11.2022

Matkan sisältö:

Finnairin suorat reittilennot Helsinki – Rooma – Helsinki sis. käsimatkatavaran 8kg ja matkatavaran ruumaan 23kg (voi olla myös golfbägi)

Majoitus 28 vrk Terre dei Consoli Le Residenze ****  kahden makuuhuoneen huoneistossa kahdelle

Siivous kerran viikossa

27 x green feet:

–  23 x Terre dei Consoli Golf, sis. kärryt kierroksille

– 1 x Marco Simone (Ryder Cup 2023)

– 1 x Olgiata Golf (Italian Open kenttä)

– 1 x Nazionale Golf

– 1 x Gastelgandolfo

Etukäteen varatut tiiajat

Vapaa rangen käyttö palloineen Terre dei Consolissa

Tervetulopäivällinen

Lentokenttäkuljetukset

Golfpassin matkanvetäjä Aino Mannermaa-Kuuselan matkapalvelut & suomalaista peliseuraa

MATKAN KESTO 28 VRK HINTA ALK 2398€

Huoneistoissa: maksuton wifi, ilmastointi ja lämmitys, kaksi kylpyhuonetta ja hyvin varusteltu keittiö, yläkerran huoneistoissa parveke ja alakerran huoneistoissa patio

Ravintola: Monterosin kylässä reilun km päässä, useampia

Golfkenttä: 18 + 9-reikäinen Terre dei Consoli majoituksen yhteydessä

Lähin kylä: Monterosi 1,3 km (5000 as.)

Lähin kaupunki:  Rooma ja Viterbo n. 40 km

Lentokenttä: Rooma – Fiumicino 60 km

Aphrodite Hills Resort, Kypros 5.11.–3.12.2022

Matkan sisältö:

AirBaltic lennot Helsinki – Larnaka – Helsinki via Riika sis. käsimatkatavaran 8 kg ja matkalaukun ruumaan 23 kg, golfbägi erikseen 70€

Majoitus 28 vrk Aphrodite Hills Holiday Residences yhden tai kahden makuuhuoneen huoneistossa

16 x green feet kolmelle eri kentälle (9 x Aphrodite Hills Golf, 3 x Elea Golf ja 4 x Secret Valley Golf )

Jaettu golfauto Aphrodite Hills Golfissa

Etukäteen varatut tiiajat jokaiselle kierrokselle

Aamiainen ensimmäisenä aamuna

Tervetulopäivällinen

Lentokenttä- ja golfkenttäkuljetukset (eli vuokra-autoa ei tarvitse)

Golfpassin matkanvetäjän palvelut & suomalaista peliseuraa

MATKAN KESTO 28 VRK HINTA alk. 3245 €

Huoneistoissa: ilmastointi/lämmitys, varusteltu keittiö (mm. mikroaaltouuni, jääkaappi, uuni, leivänpaahdin pyykinpesukone, osassa astianpesukone), tv, puhelin, tallelokero, ilmainen Wi-Fi, hiustenkuivain, parveke tai terassi (1 mh:n huoneistot sijaitsevat toisessa kerroksessa), silitysrauta ja -lauta

Ravintola: 5 ravintolaa ja 4 baaria (osa auki kausiluonteisesti)

Lisätiedot: hyvinvointipalvelut, kuntosali, sauna ja poreallas, ulkouima-allas, autonvuokraus, pöytätennis, futsal, pelipöytä, tenniskentät, tennisakatemia, minigolf, ratsastus, pankkiautomaatti, apteekki, minimarket

Kaupungit: Pafos 17 km

Lähin golfkenttä: 18 reikää hotellin yhteydessä, Secret Valley 6 km, Elea Golf 18 km

Lentokenttä: Pafos 12 km, Larnaca 95 km, Ercan 97 km

Matkojen tiedustelut ja varaukset:

www.golfpassi.fi

toimisto@golfpassi.fi

03 515 1007

Aphrodite Hills Resort, Kypros
Edellinen
Seuraava

Kommentit

kommenttia

Comments are closed.