Suositulle radio- ja tv-juontaja Sami Kuroselle golf tarkoittaa irtiottoa työasioista ja laatuaikaa kavereiden kanssa. Golfkesää 2020 Kuronen odottaa innolla. Suunnitelmissa on paljon kierroksia ja oman pelin kehittäminen.
”Olen monta kertaa aiemminkin suunnitellut pelaavani kesäisin enemmän, mutta lopulta en ole vain ehtinyt. Uskon että toive nyt toteutuu ja pääsen tänä kesänä golfkentälle aiempaa useammin”, toteaa Sami Kuronen.
Kuronen aloitti golfin jo yli 15 vuotta sitten, mutta kuten niin monelle kiireiselle, mukaan on mahtunut välivuosia ja muutaman kierroksen kesiä. Pari vuotta sitten radioääni liittyi Tapiola Golfiin ja golfkipinä iski kunnolla.
Kuronen on vetänyt alkuvuodesta Radio Aallon aamuohjelmaa yhdessä Jenni Alexandrovan kanssa. Koronatilanteen takia hän teki ohjelmaa keväällä myös kotistudiolta, mutta nauttii enemmän kun työt ovat siirtyneet takaisin oikeaan radiostudioon.
Kun suurimmalla osalla on edessä lounastauko, on Kurosen radiovuoro jo päättynyt. Takana on aikainen aamuherätys ja työpäivä, mutta ykköstiillä odottaa energinen Kuronen.
”Tapiolaan on helppo tulla pelaamaan vaikka työpäivän jälkeen. Viihdyn Tapiolan klubilla ja tykkään kentästä.”
Jo avausväylällä selviää, että Kuronen on miellyttävää peliseuraa, joka huomioi toiset pelaajat. Mies on aina valmiina vuorollaan ja peli etenee joutuisasti.
Draivit ovat parhaimmillaan kunnon ”pommeja”, eikä huonoja lyöntejä jäädä surkuttelemaan vaan eteenpäin mennään hyvällä mielellä. Kuronen nauttii selvästi lajin sosiaalisesta luonteesta ja ulkoilmasta. Yhdeksän reikää työpäivän päätteeksi lataa hyvin akkuja. Kunnon treenit tehdään kuitenkin muualla.
”Golf on ihan hyvää liikuntaa, mutta tykkään käydä myös kuntosalilla ja lenkkipoluilla.”
Haaveilen kunnon golflomasta
Myös kuvausmatkoilla Kuronen haluaa rentoutua lajin parissa. Kuvauspäivät ovat usein kiireisiä ja pitkiä, joten kierros golfia tuo kaivattua irtiottoa hektisestä aikataulusta.
Poikkeustilanteen takia Temptation Island Suomen seuraava kausi kuvataan kotimaassa. Paikka on vielä salaisuus, mutta sen verran Kuronen paljastaa, että golfkenttiä löytyy lähistöltä. Ja bägi lähtee ehdottomasti mukaan.
Aiemmin parisuhderealitya kuvattiin Thaimaan lämmössä. Vapaapäivinä Kuronen on päässyt tutustumaan todellisiin kenttähelmiin. Niistä yksi nousee yli muiden.
”Black Mountain on varmasti yksi hienoimpia kenttiä, jonka olen päässyt pelaamaan.”
Tapiolassa mukana kierroksella on seuran edustuspelaaja ja hyvä pelikaveri Sami Laattala. Kuronen kuuntelee tarkkaa kaimansa puheita. Harjoittelu tehdään rangella, mutta pieni muistutus auttaa. Osuma on puhtaampi ja pallo lentää komeasti viheriölle.
Kaikesta paistaa halu oppia golfista lisää ja kehittää omaa peliä.
”Yksi suurimmista haaveista on kunnon golfloma. Viikon reissu, jolla voisin keskittyä vain pelaamaan.”

Kesällä uusi ruokakirja
Pitkäaikainen rakkaus ruokaan ja kokkaamiseen johti lopulta siihen, että Kuronen julkaisi viime vuonna yhdessä veljensä kanssa ruokakirjan. Sami ja Pasi Kurosen Elämäni reseptit kokosi parhaiden ruokamuistojen lisäksi arkiruokailun suosikkireseptejä.
Kirja saavutti heti suuren suosion ja jatkoa on luvassa. Nyt tavoitteena on innostaa nuoria ruoanlaittoon. Kotona molemmilla veljeksillä on innokkaina apukokkeina kymmenkesäiset tyttäret. Vielä Kuronen ei ole saanut houkuteltua Oona-tytärtään golfkentälle.
”Oona on heppatyttö, mutta toivotaan että hän vielä innostuu golfista.”
Teksti: Tero Parkkinen