GoGolf Group on sopinut merkittävän osuuden ostosta Vuosaari Golfista. Itä-Helsingissä sijaitsevaa links-henkistä golfkenttää kehitetään pitkäjänteisesti.
GoGolf ostaa yhteensä noin 45 prosentin osuuden Vuosaari Golfin osakekannasta. Myyjinä toimivat golfkenttää perustamassa ollut Mäenpään perhe sekä joukko muita osakkaita. Kauppa toteutetaan tammikuussa 2022.
Osakekauppojen myötä GoGolfista tulee 18-reikäisen golfkentän suurin yksittäinen omistaja. Entuudestaan GoGolf joko operoi tai toimii omistajana viidellä eri golfkentällä.
”Vuosaari Golf on Helsingin laadukkain golfkenttä monella eri mittarilla. Kun mahdollisuus päästä mukaan näin hienoon kenttään avautui, oli siihen tartuttava. Toimintamme laajentamista Itä-Helsinkiin on meiltä toivottu paljon. Se avaa mahdollisuuden laajentua myös Itä-Uudellemaalle”, GoGolf Oy:n hallituksen puheenjohtaja Paavo Kettunen perustelee.
GoGolf aikoo toimia Vuosaari Golfissa aktiivisena omistajana ja kehittää toimintaa pitkäjänteisesti.
”Kenttä on erittäin hyvässä kunnossa, ja sen harjoittelualueet on hiljattain laitettu uuteen uskoon. Vuosaari Golfissa on tehty pitkään hienoa työtä, mikä luo meille kentän jatkokehittämiseen erittäin hyvän pohjan”, Kettunennäkee.
GoGolf kehittää Suomeen asiakasystävällistä golftuotetta, jossa kuukausimaksua vastaan pelaajalle avautuvat monen eri kentän viheriöt. Yhtenä myyjistä ja Vuosaari Golfin hallituksen puheenjohtajanakin toimiva Eero Ylä-Soininmäki onkin erittäin tyytyväinen, että GoGolfista tulee kentän uusi pääomistaja.
”Vuosaari Golf on paremmassa kunnossa kuin koskaan, ja kysyntä on ennen näkemättömällä tasolla. Omistajamuutos on golfkentän kannalta hieno juttu ja mahdollistaa seuraavien kehitysaskeleiden ottamisen”, Ylä-Soininmäki toteaa.
Hallituksen pitkäaikainen jäsen, entistä pääomistajaa Mäenpään perhettä Vuosaaressa edustava Zachary Mäenpää näkee, että nyt oli hyvä hetki luopua omistuksesta.
”Olemme seuranneet GoGolfin kehitystä pitkään. Uskomme heidän varmistavan Vuosaari Golfille ja sen henkilökunnalle suomalaisena golfalan edelläkävijänä parhaan tulevaisuuden”, Mäenpää sanoo.
GoGolf Groupiin kuuluvat golfkenttien operointiin ja konsultointiin keskittynyt GoGolf Operations, golfmedia ja -verkkokauppa GoGolf, välinekauppaketju Golf Sky ja golfmatkatoimisto GoGolf Finland. Golf Operationsin kentät ovat Kirkkonummella sijaitsevat Peuramaa Golf ja Kurk Golf, Hills by GoGolf Vihdissä, GoGolf Isosaari Helsingin edustalla ja Hirvensalon Golf Turussa. Lisäksi siihen kuuluvat Espoossa ja Vantaalla sijaitsevat GoGolf Ranget sekä sisäharjoittelukeskus GoGolf Lounge Espoon Kerassa.
Tiedote ja kuvat: Gogolf / Vuosaari