Palossa tuhoutunut AINAGolf Kuopio palaa entistä monipuolisempana

Kuopion Bellanrannan alueelle avautuu joulukuussa aiempaakin kattavampi golfin harjoittelu- ja pelikeskus

Erinomaisen vastaanoton saaneen AINAGolf Kuopion yrittäjät heräsivät juhannuksen jälkeisellä viikolla kauhunsekaisin tuntein, kun he saivat tiedon simulaattorikeskuksen tiloissa syttyneestä tulipalosta. Samassa kiinteistössä sijainneen toisen yrityksen puolelta alkanut palo sai aikaan myös AINAGolfissa niin mittavia savu- ja sammutustöistä aiheutuneita vesivahinkoja, että simulaattoritoiminta täytyi keskeyttää useaksi kuukaudeksi.

”Olihan se aika shokkiherätys. Ensimmäisenä ajattelin, että tämä ei voi olla totta. Justiinsa ollaan saatu homma hienoon lentoon kovalla työllä, asiakkaat ovat hehkuttaneet tällaisen palvelun saapumista keskelle kaupunkia, ja sitten sitä ei enää ole. Onneksi henkilövahingoilta kuitenkin vältyttiin, sehän se on tärkeintä”, muistelee Janne Eskola, joka on yksi AINAGolf Kuopion yrittäjistä.

Kuten onnettomuustapauksissa yleensäkin, myös Eskolan toinen ajatus uutisen jälkeen oli melko looginen.

”Vakuutukset. Nehän ne tuli myös saman tien mieleen. Onneksi meillä on sekin puoli kunnossa, joten hetimiten oli selvää, että toimintaa päästään jossain kohtaa jatkamaan. Sillä tiedolla pystyimme vahvistamaan uskoa myös asiakkaiden suuntaan”, muun muassa TarinaGolfin pro:na toimiva Eskola jatkaa.

Saaristokatu 5:ssä sijaitsevan teollisuuskiinteistön kunnostustyöt ovat nyt edenneet niin pitkälle, että AINAGolf Kuopion sisärakennusvaihe päästään pian aloittamaan. Simulaattorikeskuksesta tehdään entistä kattavampi ja monipuolisempi. Entisen kolmen lyöntipaikan sijaan uuteen keskukseen valmistuu neljä Trackman 4 -simulaattorilaitteistolla varustettua pelialuetta. Tiloista tehdään myös entistä avarammat, jotta asiakkaiden viihtyvyys on aiempaakin parempi. 

”Tästä on tulossa todella timanttinen juttu. Entinenkin oli huippumesta, mutta nyt kun päästään neljällä lyöntipaikalla vastaamaan kysyntään vieläkin paremmin aiempaakin huikeimmissa tiloissa, niin koko meidän porukka odottaa todella innolla ovien avautumista”, Janne Eskola hehkuttaa.

AINAGolf Kuopion tiloista löytyy jatkossakin Eskolan opetustoiminnan lisäksi myös muun muassa KauppaTarinan Pete Partasen palvelut.

Uudistunut AINAGolf Kuopio avautuu joulukuun loppuun mennessä. Tarkempi aikataulu varmistuu lähiviikkoina, ja siitä tiedotetaan AINAGolfin sosiaalisen median kanavissa sekä osoitteessa kuopio.ainagolf.fi Samasta osoitteesta voi jo nyt ostaa alkavalle simulaattorikaudelle pelioikeuksia.