Speedgolf Finlandista rekisteröity yhdistys

Suomen speedgolfyhteisön aktiivipelaajat ovat perustaneet Speedgolf Finland ry:n 13.1.2025, jonka tarkoituksena on kehittää speedgolfin harrastus- ja kilpailutoimintaa Suomessa sekä huolehtia speedgolfin kansainvälisestä edustuksesta. 

”Yhdistyksen perustamista on kypsytelty jo muutaman vuoden ajan. Tähän asti olemme toimineet aktiivisen yhteisömme voimin, mutta jatkossa on tarkoitus kehittää speedgolftoimintaa laajemmin Suomessa sekä tukea edustuspelaajien osallistumista kansainvälisiin kilpailuihin”, yhdistyksen puheenjohtajaksi valittu ja speedgolfin maailmanmestaruuden vuonna 2018 voittanut Mikko Rantanen kertoo.

Speedgolfia alettiin pelaamaan Suomessa noin 10 vuotta sitten, mutta varsinainen kilpailutoiminta alkoi kaudella 2017 Rantasen organisoimana. Siitä alkoi kehittymään Speedgolf Finland -yhteisö. Viimeisen kahdeksan vuoden aikana speedgolftapahtumiin on osallistunut noin 100 eri pelaajaa. Toiminta on vielä pienimuotoista, kilpailuissa on yleensä 10–20 pelaajaa mukana.

Speedgolf on golfin ja juoksemisen yhdistävä hybridilaji, jossa tavoitteena on pelata golfkierros mahdollisimman vähin lyönnein ja samalla mahdollisimman nopeasti. Speedgolftulokseen lasketaan yhteen lyönnit ja aika minuutteina. Eli yksi lyönti vastaa yhtä minuuttia. Esimerkiksi kierros 60 minuuttiin ja 80 lyönnillä pelattu kierros antaa speedgolftuloksen 140. Lajia pelataan normaalin golfin säännöillä muutamin poikkeuksin ja lähdöt ovat useimmiten aikaisin aamulla ennen kuin kenttä täyttyy normipelaajista.

Yhdistyksen varapuheenjohtajaksi valittiin vuoden 2018 speedgolfin Suomen mestari Henrik Honkalehto. ”Yhdistyksen perustamisen sinetöi tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävä European Speedgolf Open, jotka pelataan Espoo Ringside Golfissa 14–15.8. Kyseessä on vuoden 2025 merkittävin kansainvälinen speedgolfkilpailu, johon odotetaan lajin kärkipelaajia ympäri maailman”, sanoo kilpailun johtajana toimiva Honkalehto.

Speedgolfin suosio maailmalla on vielä pientä, mutta kasvaa jatkuvasti. Lajin suurmaita ovat USA, Japani ja Uusi-Seelanti. Suomen rooli on viime vuosina ollut merkittävä lajin kansainvälisen toiminnan kannalta ja suomalaiset ovat rohmunneet mitaleja hienosti MM-tasolla:

2024 Senioreiden MM-kulta, Marko Kuningas

2024 Sekajoukkue MM-kulta, Milla Hallanoro ja Pertti Palosuo

2022 Naisten MM-kulta, Milla Hallanoro

2022 Senioreiden MM-kulta, Timo Eskeli

2022 Joukkue MM-pronssi, Henrik Honkalehto ja Marko Kuningas 

2018 Miesten MM-kulta, Mikko Rantanen

MM-kilpailut järjestetään joka toinen vuosi ja 2025 lähtien European Open samoin.

”Speedgolf Finland ry:n perustaminen on tärkeä askel lajin suosion kasvattamiseen niin harraste- kuin kilpatasolla. Speedgolf sopii kaikenikäisille ja se toimii erinomaisena tapana kehittää omaa peruskuntoa. Juoksumatkaa kertyy keskimäärin 8 km ja kierros taittuu kevyesti lenkkeillen tunnissa”, toteaa yhdistyksen rahastonhoitajaksi ja sihteeriksi valittu vuoden 2022 senioreiden maailmanmestari Timo Eskeli.

Hallitus aikoo luoda lähiaikoina suuntaviivat ensimmäiselle toimintavuodelleen ja julkaista tulevan kauden kilpailukalenterin. Speedgolf Finland -nettisivuille tulee lisätietoa yhdistyksen toiminnasta, yhdistykseen liittymisestä ja jäseneduista. 

Yhdistyksen hallituksen kuuluvat:

Mikko Rantanen, puheenjohtaja

Henrik Honkalehto, varapuheenjohtaja

Timo Eskeli, sihteeri ja rahastonhoitaja

Lauri Alakuijala

Milla Hallanoro

Ville Heinonen

Marko Kuningas

Pertti Palosuo

Yhdistyksen perustamisasiakirjan allekirjoittivat myös:

Janne Linnermo, Manu Mäkelä, Aarni Nordqvist ja Jari Pitkälä.

Yhdistyksen jäsenmaksu on 50 €, ei liittymismaksua.

Yhdistykseen otetaan myös kannattajajäseniä.

Lisätietoa:

Facebook ja Instagram: @speedgolffi