Masters-voitto ja samalla Grand Slam. Viimein. Kevään Masters oli golfdraamaa hienoimmillaan. Rory McIlroy saavutti sen, mitä moni oli odottanut hänen tekevän jo vuosikymmen sitten. Ja pohjoisirlantilainen teki sen poikkeuksellisen jännittävässä kilpailussa.
McIlroyn paineet purkautuivat heti voittoputin jälkeen. Niin haastava taival hänen taistelunsa Mastersin voitosta on ollut. Tuskallisia keväät ovat olleet usein myös hänen kannattajilleen.
Jälkikäteen on helppo sanoa, että voitto tuli tyylillä. Ensimmäisen uusintareiän draivi, sitä seurannut wedge-lyönti ja lopulta voittoputti olivat mestaria parhaimmillaan. Ykköstila tuli kuitenkin vaikeimman kautta. Koko kilpailu oli täynnä takaiskuja ja nousuja – välillä näytti jo todella pahalta.
McIlroy jahtasi Masters-voittoa peräti 17 vuotta. Kun hän vuonna 2014, vain 25-vuotiaana, oli saavuttanut voitot kolmessa muussa majorissa, Mastersista tuli yhä piinaavampi pakkomielle.
”Aloin jo miettiä, tulisiko koskaan minun aikani”, McIlroy myönsi itsekin kisan jälkeen TV-haastattelussa. Hän ei ollut ainoa, joka ajatteli niin.
Mestaruus Mastersissa teki hänestä golfmaailmassa ”kuolemattoman”. Pohjoisirlantilainen liittyi voittonsa myötä Gene Sarazenin, Ben Hoganin, Gary Playerin, Jack Nick-lauksen ja Tiger Woodsin seuraan modernin ammattilaisgolfin harvinaiseen saavutukseen – Career Grand Slam -voittajiin. Tigerin Grand Slamista on jo 25 vuotta, mikä kertoo hyvin saavutuksen vaikeudesta. Tätä kuvaa myös pitkä lista huippupelaajia, joilta on jäänyt kolmas tai neljäs major puuttumaan ansioluettelosta.
Yhtä uskomattoman hieno kuin Roryn ura on ollut, vielä käsittämättömältä tuntui myös se, että hänen edellisestä major-voitostaan oli kulunut yli vuosikymmen. Läheltä piti -tilanteita oli tullut ja mennyt, mutta mikään ei ollut yhtä kivulias kuin viime vuoden US Open. Siksi tuntui sopivalta, että hänen kanssaan päätöspäivänä pelasi Bryson DeChambeau – mies, joka kukisti hänet Pinehurstissa. Nyt oli DeChambeaun vuoro romahtaa.
McIlroy myönsi, että hän oli hyvin hermostunut päätöspäivänä. Se näkyi heti avausväylällä, kun tuplabogey pyyhki pois hänen kahden lyönnin johtonsa. Harva voittaa Mastersia tehtyään tuplan myös takaysillä, mutta Rory pystyi siihen. Hän pelasi 13. reiän varman päälle – ja chippasi pallon veteen. McIlroyn viiden lyönnin johto kymppireiän jälkeen suli, ja hetken aikaa kolme pelaajaa oli tasatilanteessa, kun hänen par-puttinsa 14. reiällä jäi reiän ulkopuolelle.
Kaiken tämän vuoristorata-ajelun keskellä on hyvä muistaa, että McIlroyn sankariteot ja riskillä tehdyt päätökset, joista häntä on usein myös moitittu, tekivät hänestä suuren voittajan.
Kun voitosta on vierähtänyt hetki, on helppo ajatella, että näinhän tässä pitikin käydä. McIlroy saavutti 36-vuotiaana elinikäisen tavoitteensa. Nyt kun se on hoidettu, mitä hän voikaan vielä saavuttaa uransa loppuvuosina?
Grand Slam – golfmaailman harvinaisin mestariteko
Golfissa Grand Slamilla tarkoitetaan voittoa kaikissa neljässä major-turnauksessa saman kalenterivuoden aikana. Nämä kilpailut ovat: Masters Tournament, PGA Championship, US Open ja The Open Championship. Aidon Grand Slamin on saavuttanut vain yksi pelaaja – Bobby Jones – vuonna 1930, aikana, jolloin kaksi turnauksista oli vielä amatööriturnauksia.
Jonesin voittoputki sisälsi US Openin, The Open Championshipin sekä Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian amatöörimestaruudet. Kilpailuista Masters on nuorin – se perustettiin vasta vuonna 1934 – joten vasta tämän jälkeen on ollut mahdollista puhua ”modernista” Grand Slamista.
Nykyisessä ammattilaisgolfissa varsinaista kalenterivuoden Grand Slamia ei ole kukaan saavuttanut, joten termillä ymmärretään pikemminkin uran aikana saavutukseen pystymistä.
Vuonna 2000 Tiger Woods voitti U.S. Openin, The Open Championshipin ja PGA Championshipin, ja jatkoi vuonna 2001 Masters-voitolla. Vaikka nämä voitot eivät osuneet samalle kalenterivuodelle, hänen hallussaan oli hetken aikaa kaikki neljä major-titteliä. Tätä ainutlaatuista suoritusta kutsutaan Tiger Slamiksi.
Sen sijaan Career Grand Slam – eli voitto kaikista neljästä major-turnauksesta uran aikana – on kuuden golfsuuruuden nimissä. Tähän ovat yltäneet Gene Sarazen, Ben Hogan, Gary Player, Jack Nicklaus, Tiger Woods ja nyt myös Rory McIlroy. Näistä Nicklaus ja Woods ovat voittaneet kaikki majorit vähintään kolme kertaa. Nicklausin nimiin on kirjattu 18 major-voittoa ja Woodsin tilille 15.

Teksti: Tero Parkkinen Kuvat: Arkisto