Suurimmalle osalle maailman golfkansalaisia St. Andrews on sama kuin Old Course, jolla pelataan British Open, tai lyhyemmin The Open, kuten paikalliset sanovat. Ei ihme. Old Coursella on pelattu 29 British Openia ja lukuisia muita golfin suurkilpailuja.
Old Course ja British Open ovat näkyvin osa The Royal & Ancient Golf Clubin pitkäaikaisesta vaikutuksesta golfin kehitykseen maailmalla. Vähemmälle huomiolle ovat jääneet klubin vaikutus sääntöjen kautta meidän kaikkien golfelämään.
Maailman kolmanneksi vanhin perustettiin vuonna 1754 nimellä Society of St Andrews Golfers, mutta nimi muuttui vuonna 1834 The Royal and Ancient Golf Club of St Andrewsiksi. Vasta vuonna 2004 perustettiin sen rinnalle erillinen kattojärjestö The R&A, joka otti vastuulleen mm. lajin säännöt ja arvokisojen järjestämisen.
Old Coursen rooli sääntöjen kehitykseen oli epäsuora. Se oli sääntökomitean kotikenttä. Yhteiset säännöt tarvittiin rautatien tuodessa turisteja Englannista Skotlannin yli sadalle 1800-luvun lopulla valmistuneelle kentälle. Vuonna 1883 julkaistiin ensimmäiset yleiset Royal and Ancient Golf Clubin säännöt. Sitä ennen uusi klubi toisensa jälkeen oli kopioinut vanhat, lisäten niihin aina omat paikallissääntönsä.
Golfin levitessä maailmalle uudet klubit merten takana – monet niistä brittiläisen imperiumin maissa – kopioivat Skotlannin ”golfimperiumin” säännöt sellaisinaan. Ne levisivät itsestään eri puolille maailmaa. Talin pitkäaikainen jäsen Kenneth Chapman kertoo kirjassaan The Rules of Golf, että 1899 klubin jäsenkokous hyväksyi sääntökomitean ehdotuksen uusiksi säännöiksi.
”Ne olivat ensimmäiset todella universaalit säännöt. Niitä noudattivat kaikki pelaajat kaikilla kentillä maailman kaikissa osissa. Samalla päättyi yli 150 vuotta kestänyt anarkian ja eripuraisuuden kausi. Päätös loi pohjan golfin uudelle vuosisadalle.”
Sääntöviilauksista tarpeekseen saaneet amerikkalaiset jatkoivat kuitenkin eripuraa ja kirjoittivat omia sääntöjä. Golf levisi USA:ssa sellaisella vauhdilla, että helpommalla olisivat päässeet, jos olisivat vain kopioineet R&A:n säännöt. Niitäkin klubeja oli. Riitaa haudottiin Atlantin yli aina 1950-luvulle, ennen kuin Royal & Ancient ja USGA päättivät, että nyt riittää, ja osapuolet sopivat yksistä säännöistä.
Golfin koti
St. Andrews ja Old Course ovat maailman golfuskovaisten pyhiinvaelluksen kohde, hieman kuin Vatikaani ja Pietarin kirkko roomalaiskatolisille. Sillä erotuksella, että katoliset voivat tunnustaa viikoittain syntinsä ja saavat anteeksi. Skottien kalvinistisen reformiuskon hengessä kirjoittamat monimutkaiset säännöt ovat sen sijaan rankaisseet jokaisesta pienestäkin sääntörikkeestä, tahallisesta ja tahattomasta. 2000-luvulla ne eivät ole enää edistäneet, vaan jarruttaneet golfin kehitystä.
Old Coursen ansiosta viimeisten 150 vuoden aikana alkuperäinen brittigolf hengittää edelleen. Old Coursella ja sen ympärillä olevilla seitsemällä kentällä pelataan vuosittain yli 230 000 kierrosta, niistä emokentällä 45 000.
St. Andrews ja Old Course ovat olleet mukana pelin jokaisessa yksittäisessä muutoksessa yli 600 vuotta. Historioitsija Keith Mackie kuvaa kirjassaan ”Golf at St Andrews” kuinka vuosisatojen kuluessa Old Coursella ”miljoonat pelaajat ovat lyöneet, hakanneet ja pyyhkäisseet puisia, nahkaisia, kuttaperkka ja balatapalloja käsintehdyillä hikkori- ja oratuomimailoilla, ja kuinka se on kestänyt tämän päivän rauta- ja titaanimailojen hyökkäykset”.
Old Course ei ole arkkitehtien suunnittelema, mutta se on arkkitehtien unelma. Aika ja luonto ovat olleet pääsuunnittelijoita. Etelän englantilaisten vyöryessä Skotlantiin todettiin, että Old Course kaipaa kasvojen kohotusta. Työ annettiin Alister Mackenzielle. Hän sai tehtäväkseen parannella ajan hampaan jälkiä. MacKenzie onnistui erinomaisesti. Muutokset olivat askel tulevaisuuteen, mutta vaikka niitä tuskin huomattiin, peliin ne vaikuttivat. Mackenzie oli saanut oppinsa maaston suunnittelussa maailmansodassa naamioidessaan Ranskassa tykistöpattereita saksalaiskoneilta.
MacKenzie ei pettänyt toimeksiantajiaan St. Andrewsissa eikä Augusta Nationalissa. Asiantuntijat kehuvat kenttien perusratkaisuja. Pelaajille on annettu vaihtoehtoja valita normaali tai voittava, rohkea ratkaisu. Mackenzie on myös kolmen muun maailman kymmenen parhaan kärkeen vuosi vuodelta valitun kentän suunnittelija. Old Coursella on yli sata vuotta ollut seitsemän suurta kaksoisviheriötä. Väylillä vaanii 112 nimettyä bunkkeria, joista tunnetuimmat ovat 14. väylän Hell Bunker ja 17. väylän Road Bunker.
17. reikä, The Road Hole on yksi tunnetuimpia golfmaailmassa. Sitä pidetään majorien vaikeimpana parnelosena. Avauksessa pelaaja ei näe minne pallo putoaa. Edessä on vanhan rautatien varikko, joka purettiin, kun kentän reunassa kulkenut rautatie suljettiin. 1984 Openiin rakennettiin varikon kopio. Pallo on lyötävä takatiiltä lähes 240 metrin kaaressa väylälle, jotta pääsee hyvään paikkaan. Viheriön edessä on Road Bunker ja takana kivimuuri, joka erottaa kentän pelissä olevasta asfalttitiestä.
Vuonna 2010 R&A antoi periksi pitkien lyöntien golfille ja siirsi tiitä taaksepäin 35,5 metriä. Siitä syntyi yhtä suuri julkinen kohu kuin naisten hyväksymisestä 2014 vihdoin klubin jäseniksi. Vanhaa kenttää puolustivat ja draiverin käyttöä avauksessa vastustivat julkisessa kirjeessään arkkitehdit ja haastatteluissa brittipelaajat.
Keskusteluun naisten jäsenyydestä osallistuivat jo muutkin. Keskustelu kuumeni, kun R&A ilmoitti, että naiset eivät voi pukeutua klubirakennuksessa, koska heille ei ole tiloja. Eikä ole vieläkään.
Artikkeli julkaistu lehdessä 1/2018 – Nyt Jakelupisteissä!
Teksti: Kari Kallio
