Golfopetus ja valmennus ovat varmasti yksi tutkituimmista ja monisäikeisimmistä taiteenlajeista. Lajin vaikeuden takia on yleisesti kovin suositeltavaa jossain vaiheessa harrastusta käydä ammattilaisen opissa, jotta pelistä voi yksinkertaisesti tulla nautittavampaa.
Olen itse ollut aina melko huono muodostamaan pidempiaikaisia opetussuhteita. En ehkä ole löytänyt sitä opettajaa, joka ymmärtää parhaiten miten oma ajatukseni toimii, millä tavoilla saan ymmärryksen asioista ja kehityn.
Hämmentävän usein kuulee lauseita: ”Meni peli ihan sekaisin, kun kävin tunnilla.” Sitähän se yleensä varsinkin aluksi on ja tulee aina muistaa, että vastuu oppimisesta on oppilaalla. Prolla käyminen ei todellakaan ole mitään helppoa hommaa. Kun menee pron luo, onkin mielestäni tärkeää pitää langat omissa käsissä ja kertoa konkreettisesti mitä haluaa oppia ja miten paljon on valmis hetkellisesti menettämään tuloksissa.
Ainakin itse koen golfsvingin oppimisen ja kehittämisen välillä todella ahdistavaksi. Miettikää nyt: Olet aina lyönyt enemmän tai vähemmän samalla tavalla – sitten lyöt lyöntejä, jotka tuntuvat täysin uudelta ja erilaiselta – MUTTA SE NÄYTTÄÄ EDELLEEN IHAN SAMALTA!
Liikkeen muuttaminen on todella tuskallista varsinkin, jos pelikokemusta on kertynyt kymmeniä vuosia. Toisaalta jos ei ole valmis hyppäämään epämukavuusalueelle, on turha odottaa myöskään erilaisia suorituksia paitsi yksittäisinä päivinä, kun kaikki palaset loksahtavat kohdalleen.
Golfsvingiä opetetaan todella monella eri tavalla. Jossain vaiheessa niin sanottu Stack and Tilt -tekniikka oli nousemassa suureksi hitiksi. Jotkut ammattilaiset suosivat tekniikkaa, jossa liikettä sivuttaissuunnassa tapahtuu enemmän, toiset eivät taas halua sitä.
Periaatteessa oikeaa tekniikkaa golfissa ei ole. On hyviä ja huonoja asioita. Yritä siinä sitten löytää itsellesi sopiva opettaja, joka opettaa sitä tekniikkaa mitä itse haluat. Golfturnausta telkkaristakin katsoessa luonnollisesti huomaa, että mitä erinäisimmillä vedoilla voitetaan kisoja ja tehdään tulosta. Mitä olen lajista sen huipputasolla oppinut tekniikan puolelta ymmärtämään, on seuraava: Muutama tärkeä palanen suorituksessa on käytännössä vakio.
Matti Ojala vahvassa nousussa valmentajamarkkinoilla
Porilainen Matti Ojala aiheutti aikanaan suitsutusta juniorina ja nuorena pelaajana lyöntiensä pituudella. Ojalan avauksista liikkui mitä villeimpiä huhuja. Ne saattoivat rikkinäisen puhelimen jälkeen kantaa ilmassa toistuvasti yli 300 metriä ja suorastaan leijuivat uskomattomia aikoja ilmassa. Matti oli yksinkertaisesti vain käsittämättömän vino, eikä täten saanut juuri mitään irti pelistään.
Kuten allekirjoittanut (pitkä ja vino), Ojala joutui jo peliuransa aikana etsimään viisasten kiveä tekniikkaansa. Hänelle yritettiin opettaa lähinnä asioita, joilla passivoida jalkoja, jotta pallo lähtisi suorempaan. Samaan aikaan jalat olivat juuri ne, josta Masa sai käsittämättömän voimansa ja etulyöntiaseman.
”Opettaminen on todella vastuullista työtä. Jos opetat väärää asiaa harkitsemattomasti lupaavalle pelaajalle, se voi pahimmillaan pilata koko uran. Itse en ole katkera mistään, mutta tiedän kyllä jälkeen päin asioita tutkittuani, että omalta osalta tekniikkamuutokset ja korjaukset menivät välillä täysin väärälle raiteelle.”
Ojalan opetusmetodia voidaan pitää mielestäni yksinkertaisena ja helposti kiteytettävänä. Tavoite on oppia lyömään palloa pitkälle ja suoraan. Esikuvia tässä svingitekniikassa ovat muun muassa J.B. Holmes, Robert Garrigus, Bubba Watson ja pituuslyönnissä menestyvät pelaajat. Pelkkää draivaamista Ojala ei kuitenkaan opeta pelaajille. Miten homma sitten käytännössä tapahtuu, on varmasti myös selitettävän arvoinen juttu?
Matti Ojala ja Peter Erofejeff ovat tehneet yhteistyötä nyt muutaman vuoden ajan. Patun kanssa paljon keskustelleena tulin vakuuttuneeksi, että Ojala on tehnyt kotiläksynsä ja tutkinut tekniikkaa paljon enemmän kuin vain oman kokemuksensa kautta. Patu ja Ojala kävivät talvella kurssittamassa itseään Kelvin Miyahiran luona Floridassa vahvistamassa näkemystään kyseisestä opetus- ja svingitekniikasta.
”En halua sanoa, että golfia opetetaan väärin. Golfin opettaminen eri ihmistyypeille on todella tarkkaa hommaa, jossa viestin perille saaminen on avainasemassa. Kelvin Miyahira on sitä mieltä, että palloa saa ja pitää lyödä kovaa – pyrimme pääsemään pois ”päivän kunto” -tyylisestä ajattelusta, jossa rytmi ja muut vaihtuvat tekijät vaikuttaisivat juurikaan päivän suoritukseen. Me haluamme opettaa tekniikkaa, jossa lapa kulkee suorassa osuman läpi. Käytännössä tämä on helpompi ymmärtää niin, että en näe oikeaksi tavaksi opettaa lavan aukeutumista ja sulkeutumista – varsinkaan missään osuma-alueen lähellä. Toki sekin tapahtuu kyllä luonnollisesti jossain kohtaa, kun on sen aika. Kun saadaan muutamat lainalaisuudet kuntoon, niin pystymme oppimaan tekniikan, jossa flippaamista ja vaihtuvia tekijöitä on paljon vähemmän ja lapaan saa tuottaa kunnolla vauhtia.”
Ojalan ja Patun järjestämä klinikka Leppävaaran Continental Golf Parkissa keräsi aamupäiväsessioon kovia tekijöitä. Paikalla oli paitsi rangen emäntä, entinen LET-pelaaja Hanna-Leena Ronkainen, entinen ET-pelaaja Tuomas Tuovinen kuin myös tekniikkaa paljon tutkinut aktiivipelaaja Joonas Hinkkanen. Allekirjoittanut oli kenties eniten keitaalla oman vetonsa kanssa.
Matti kävi yhden pelaajan kerrallaan läpi. Pari vetoa kameralle ja sen jälkeen mentiin läppärin ääreen. Omalta osaltani ongelma oli luonnollinen: Kädet jäävät jumiin kropan taakse, jolloin koko lyönti on täysin ajoituksen varassa. Mailan saaminen suoraan osumahetkellä vaatii millintarkkaa ”flippaamista”, joka ei luonnollisesti jatkuvuuden kannalta ole kovin terveellinen tekniikka. Käsien saaminen oikeaan asentoon on ensimmäinen edellytys uuden oppimiselle.
Sain pari harjoitetta, joiden avulla tähän asiaan olisi tehtävissä muutos. Oikean jalan ulkokierto suunnanvaihdoksessa tuli itselleni täysin uutena juttuna. Se luo aikaa käsille keretä oikeaan asentoon, ennen kuin jalat ja muu kroppa aloittavat aggressiivisen kiertymisen kohtia palloa ja sen läpi. Heti rangella homma alkoi pelittämään ja tunsin suurta potentiaalia golfurallani. Toki kentälle asian vieminen on täysin oma taiteenlajinsa.
Peter Erofejeff on Matti Ojalan mallioppilas. Patu on kokeillut eri valmentajia vuosien varrella, mutta Ojalan kanssa näkemykset tekniikasta ovat samanlaiset.
”Haluamme päästä pois siitä, että päivien välillä lyöminen vaihtelisi niin paljoa. Etsimme tehokkuutta ja toistettavuutta. Svingiplane esimerkiksi ei mielestämme ole niin raamatullinen asia kuin siitä on puhuttu. Pelasin elämäni parasta golfia naurettavan flatilla (loiva) svingillä ET:n karsinnoissa. Silloin kuitenkin käsien liike oli kohtalaisen oikeanlaista ja menin pallosta läpi kropalla kiertymällä. Lapa oli liikesuuntaan nähden jatkuvasti suorassa, eikä siinä tapahtunut flippaamista.”
Tuomas Tuovinen tekee nykyään jonkin verran hommia Talin junioreiden kanssa. Hän on myös itse tutkinut golfsvingiä paljon ja pitkään. Tuliko asiassa jotain uutta ja konkreettista?
”Tavallaan ei tullut uutta, mutta lähinnä vahvisti omaa näkemystä tekniikasta. Ehkä tämän voisi konkretisoida niin, että haluamme päästä pallosta läpi ilman ranteiden kääntelyä. Se vaatii kropalta paljon kiertoa, että pääsee alta pois ja ei tarvitse alkaa ranteilla kääntää lapaa suoraksi.”
Rakastan aina hakea tekniikkamaisia vertauksia muiden lajien suorituksista. Ojala löysikin yhden lajin, jossa tekniikka golflyönnin kanssa on melko vastaava. Baseball.
”Ei siinä paljoa anneta ranteiden flippailla vedossa. Se on vähän kuin draivia löisi hirveällä voimalla. Pitkien lyöjien tekniikka on todella aggressiivinen ja niillä vauhdeilla ei ole varaa olla jatkuvasti ajoituksen varassa. Moni pitää esimerkiksi Bubba Watsonin svingiä täysin hirveänä, mutta todellisuudessa siinä svingissä on ainakin minun silmään tietyt lainalaisuudet paljon paremmassa kunnossa kuin monessa kauniissa ja rytmikkäässä svingissä. Minä en yritä opettaa ja hakea oppilaille kaunista tekniikkaa – me haemme tehokkuutta ja suoruutta. Ei tapeta liikkuvia osia, vaan pyritään ottamaan ne paremmin käyttöön.”
Lopputulos
Matti Ojalan tekniikkakoulu tuntui mielestäni helposti ymmärrettävältä ja hyvin perustelluksi. Sain selkeästi ja hyvin argumentoidusti työkalut käteeni kehityskohteista. Matti oli varmasti ensimmäisiä valmentajia, joka ei yrittänyt poistaa liikkeitä lyönnistäni, vaan yritti saada käännettyä aggressiiviset liikkeen voimavaraksi – pidin ajatuksesta.
Olen kuullut monen Ojalan valmennukseen perehtyneen sanovan, että tässä on Suomen seuraava huippuvalmentaja. Matti on todella motivoitunut valmentamiseen ja itsensä kehittämiseen. Pelaajana hän kerkesi tekemään varmasti kaikki svingivirheet mitä tehtävissä on ja se luo hyvän pohjan opettamiselle. Reilu kolmekymppinen Ojala vaikuttaa Porissa, on opettajana vielä todella nuori ja sosiaalisilta taidoiltaan monia ammattilaisia edellä.
Aika näyttää tuleeko Matti Ojalasta joku päivä Suomen golfvalmennuksen ykkösnimi. En pitäisi sitä millään tavalla mahdottomana ajatuksena. Poriin löytäminen voi olla vain monelle kovalle pelaajalle vaikea rasti pidemmän valmennussuhteen luomiseksi.
