Enhän mä nyt golfia voi aloittaa! Ei ne tän näköstä jätkää sinne hyväksy. Se on joku tollanen parempiosaisten keskinäinen juttu. Ja mitä toi kielikin on, mitä ne siellä puhuu?
Täytyy olla rehellinen ja todeta, etten ollut ikinä edes harkinnut golfin pelaamista. En kertaakaan. Laji tuntui todella kaukaiselta ja jotenkin niin sisäpiirin meiningiltä, etten antanut sille edes mahdollisuutta.
Noh, joitakin vuosia sitten tähdet olivat oikeassa järjestyksessä ja sain liikekumppanikseni ystävän, joka on kaiken muun osaamisensa lisäksi myös golfpro.
Alkoi muutaman vuoden väsytystaistelu, jonka tuloksena otin golfmailan ensimmäistä kertaa käteen. Eihän se hullummalta tuntunut, vaikka en voinut ymmärtää miksi minun piti lyödä ”väärältä puolelta” – lyön jääkiekko- ja salibandymailallakin toisinpäin.
Mailan käteen saaminen ei vielä muuttanut tunnetta siitä, että en kuulu golfkentälle. Olin mielestäni liian mattimeikäläinen, ja täten erilainen pelatakseni golfia.
Viimein tänä kesänä koitti se päivä, kun astelin ensimmäistä kertaa golfkentälle. Edessä olivat ensimmäiset pelottavat yhdeksän reikää. Tunsin niskassani takana pelaavan ryhmän hengityksen, kun juoksin hakemassa metsään menneitä palloja (joista valtaosaa en tietenkään löytänyt). Heidän katseet pistelivät selässäni, kun taas yksi avaus lähti 90 astetta väärään suuntaan. Sydän hakkasi kuin intervallitreeneissä. Mutta selvisin hengissä, ja pelikaverit kättelivät kuulema ihan onnistuneen ensimmäisen kerran jälkeen. Ja koko touhusta jäi vielä hyvä fiilis!
Nyt muutama sata reikää myöhemmin on varmasti avartavaa avata ajatuksia näin kolumnin muodossa. Olen päässyt pelaamaan niin Fore! Fashion Tour -osakilpailuja kuin Linda Henriksson Openiakin (tietenkin scramble-muotoisia).
Tutut ja ennen kaikkea täysin tuntemattomat pelikaverit ovat olleet aivan huikeita ja kannustavia. Hekin ovat tehneet virheitä. Hekin ovat ihmisiä. Ja mikä tärkeintä: ollaan porukalla niin naurettu käsittämättömille epäonnistumisille kuin kehuttu toistemme onnistumisia.
Klubeilla väki moikkaa toinen toisensa jälkeen minulle kuin olisin yksi heistä. Koko ajan vähemmän ja vähemmän hämmentyneenä isken oman tatuoidun käteni lippaan morjestaakseni heitä takaisin. Kaikki tapahtuu hymy huulilla – molemmin puolin. Mieleen hiipii ajatus: olenkohan minä nyt todellakin yksi golfareista?
Kun golfkentälle saavutaan, ei ole kiire mihinkään. Jos on, ihmiset lienevät väärässä paikassa. Lajia pelataan ystävien ja tuiki tuntemattomien kanssa yhdessä. Tähän mennessä joka ikisellä on ollut aina hauskaa, vaikka välillä mailaa puristetaankin normaalia enemmän. Ja tietenkin muutamat mailat ovat saaneet huonojen lyöntien takia aikamoista kyytiä, mutta tämäkin tapahtuu pilke silmäkulmassa.
Kuinka väärässä olinkin golfin suhteen! Kuinkakohan moni muu elää samassa käsityksessä lajin ulkopuolella?
Linda Henriksson Openista ei ole vielä kulunut kovinkaan montaa päivää tätä kirjottaessani. Pelasin kilpailun ystäväni kanssa ja meidän fleetissä (kyllä, sanastokin alkaa olla pikkuhiljaa hallussa) pelasivat toisen golfseuran herrasmiehet Heikki ja Ismo. Tähän neljän hengen porukkaamme mahtui pelaajia useita kymmeniä vuosia golfia pelanneesta vasta-alkajaan ja silti jo ennen ensimmäisiäkään lyöntejä naurettiin porukalla kaikelle. Samalla viriteltiin tietenkin pientä kilpailuhenkeä keskenämme.
18 reikää myöhemmin istuttiin klubilla oluella. Kisaan mahtui kaikille erinomaisia ja todella heikkoja lyöntejä. Tietenkin itse keräsin ensin mainittuja ylivoimaisesti eniten, mutta ne onnistumiset olivat lähinnä mielessä. Jäi taas kerran sellainen olo, että olisi voinut hakata toiset 18 reikää saman tien perään!
Tätä kolumnia lukevat varmasti pääosin vain jo golfia harrastavat, mutta tässä teille lajia vielä kokeilemattomille: SUOSITTELEN KOKEILEMAAN! Niin laji itsessään kuin ihmiset sen ympärillä ovat kaikki todella pienen hypettämisen arvoisia.
Olen itse tietenkin edelleen surkeaakin surkeampi pelaaja, mutta enää ei ahdista lähteä kentälle lyömään seuraavaa ohilyöntiä tai naapuriväylänkin yli lentävää avausta. Tähän saattaa jäädä pahasti koukkuun.
_______________________
Jere on rakastanut palloilupelejä lapsesta asti, mutta golfin hän on aina kiertänyt kaukaa. 31-vuotias yrittäjämaailman moniottelija ja kirjailija hurahti golfiin vuosi sitten. Vapaaottelua pitkään harrastaneen miehen löytää yhä useammin viheriöltä etsimästä sitä seuraavaa hyvää lyöntiä.
Teksti JERE VIRTANEN Kuva MIKKO KEMPAS