Kullon moderni range, puttiviheriö ja lähipelialue kutsuvat harjoittelemaan
Kullo Golf on aina ollut tunnettu mainioista viheriöistään ja kentästään, joka on erinomaisessa kunnossa heti alkukaudesta. Kesälle 2022 Kullo esittelee pelaajien iloksi uudet monipuoliset harjoitusalueet, jotka herättävät varmasti mielenkiintoa harrastajien keskuudessa.
Kullo Golfin toimitusjohtaja Rauno Pusa odottaa golfkautta 2022 innolla. Lajin suosion kehitys on näkynyt myös Itä-Uudellamaalla, ja kunnostustyöt uusilla harjoitusalueilla ovat viimeistelyä vailla valmiit.
“Kullon toiminta on ollut plussan puolella jo kolmen viime vuoden ajan. Vuonna 2018 alkanut yhteistyö Paloheinä Golfin kanssa on tuonut uusia pelaajia ja kierrosmäärät ovat tuplaantuneet kaudesta 2016”, Pusa kertoo.
Pitkän linjan golfvaikuttaja on toiminut nyt puolitoista vuotta Kullon toimitusjohtajana. Sitä ennen hän oli reilun vuoden senior advisorina ja vt. toimitusjohtajana.
Kullo saavuttaa 20 vuoden iän kaudella 2024, joten määrätietoisen kehitystyön pitää olla jatkuvaa, jotta olosuhteet pysyvät kunnossa. Keskeiseksi ohjaavaksi tekijäksi Pusa nostaa Kullon toiminnassa vastuullisuuden ja pelaajakokemuksen kehittämisen.
“Kullo haluaa kehittyä jatkuvasti ja tarjota asiakkaille uusia palveluita. Laadukkaat harjoitusalueet ovat yksi tärkeä osa Kullon strategiaa.”
Harjoitusalueiden piirustukset ovat syntyneet Lassi Pekka Tilanderin suunnittelupöydällä.
“Laajat uudistyöt alkoivat jo edellisellä kaudella, ja vaikka 2021 oli haastava rakennustöiden takia, on lopputuloksena yksi maamme hienoimmista harjoitusalueista.”
Kesän 2021 aikana Kullon rangealueelle tuotiin lähes 60 000 kuutiota maata, ja range sai aivan uuden ilmeen maansiirtotöiden jälkeen. Kun aiemmin pallot hävisivät katveeseen, näkyy nyt pallon lentorata koko matkalta. Rangella on pituutta parhaimmillaan 270 metriä, joten myös pidempilyöntisemmät voivat rauhassa lyödä draivejaan.
Kullon rangella käytössä on tietenkin nurmilyöntipaikat ja huippuluokan pallot. Harjoittelusta tekee mielekkäämmän viisi uutta kohdeviheriötä, joille on suunniteltu myös bunkkerit. Nämä korkealuokkaisesta tekonurmesta tehdyt viheriöt käyttäytyvät kuin luonnonnurmi, joten lähestymislyöntejäkin on ilo harjoitella.
Komea puttiviheriö on tärkeä osa uudistusta. Iso, peräti 800 neliön kokoinen greeni sijaitsee aivan head pro Jan Forsellin opetusstudion vieressä. Myös studiota on peruskorjattu uudistustyön aikana, ja maamme kokeneimpiin golfvalmentajiin lukeutuva Forsell tarjoaa oman osaamisensa tueksi huippuluokan modernit opetusvälineet.
Kullossa on jatkossa myös lähestymisviheriö, joka mahdollistaa lähestysmislyöntien harjoittelun jopa 70 metristä. Lisäksi suunnittelussa on huomioitu parempi mahdollisuus harjoittella myös pidempiä bunkkerilyöntejä.
Kullon harjoitusalueiden suuri etu on se, että ne sijaitsevat aivan klubin vieressä. Näin harjoittelemaan ehtii hyvin ennen kierrosta. Tulevalla kaudella Kullon kierrokselle kannattaa tulla vieläkin aikaisemmin, jotta ehtii nauttia kunnolla erinomaisista olosuhteista.
Lisätietoja: kullogolf.fi