Fore-lehden vierailijat kävivät nauttimassa helatorstain helteistä Päijät-Hämeessä, Hartola Golfissa. Luonnonläheisyys ja kauneus kiinnittivät huomion jo kentälle saapuessa, kun vasta versoon heränneiden koivujen kuja ohjasi meidät kentälle. Kentälläkin heräävä luonto oli läsnä kaikkialla ja saimme nauttia niin vesilintujen kuin perhostenkin seurasta kierroksillamme.
Kenttä oli vaikeusasteeltaan hyvin odotustenmukaisesti klubipelaajan tasolle sopiva. Vaikka näilläkään vierailijoilla ei ollut kierroksia tänä vuonna alla kuin yhteensä yksi niin pelin voi kuitenkin kutsua menneen ihan ilolla. Useimmilla väylillä on hyvin tilaa lyödä vähän leveämmälläkin avauksella ja silti päästä jatkamaan siististi kohti lippua. Bunkkereita kentällä riittää ja mekin pääsimme niistä nauttimaan. Vaikea kuvitella, että klubitasoinen vieraspelaaja onnistuisi suoriutumaan kierroksesta ilman hiekkamailan kaivamista bägistä eli bunkkerilyöntejä kannattaa vähän kerrata ennen Hartolan vierailua, mutta nekin ovat osa tätä hauskaa lajia ja parhaassa tapauksessa ne onnistuvat loppukierroksella jo mallikkaasti. Osalla griineistä oli vielä tässä vaiheessa hieman havaittavissa talven jälkiä, mutta paremmalla taidolla putterin varressa niillä olisi kuitenkin voinut onnistua ihan hyvin.
Uskomattoman kauniit ensimmäiset kesäiset kelit toki antoivat apuaan, mutta kentästä olisi ollut kyllä helppo pitää ilman sitäkin. Henkilökunta oli hymyilevää ja todella avuliasta oman vastuualueensa ulkopuolellakin sekä klubialueen fasiliteetit aivan loistavat, mukaan lukien vähän yllättävästikin kuntoiluteline.
Kentän läheisyydessä sijaitseva Linna-hotelli oli suljettu, joten kohtasimme hieman haasteita majoitusvarausten järjestelyissä. Lopulta kuitenkin saimme onneksemme kaksi hyvin erilaista ja hienoa majoituskokemusta. Ensimmäisen yön majoituimme Gasthaus Koskenniemessä ja päädyimme olemaan onnellisia siitä, ettei muut majoitusratkaisut natsanneet. Pääsimme nimittäin nauttimaan mahtavasta kosken varrella olevasta luonnollisesta ympäristöstä ja itse grillatusta lohesta luonnon rauhassa. Kun aamu alkaa linnunlaululla ja pulahduksella koskessa, ei päivästä voi tulla huono. Tämä ratkaisu on varmasti ainakin kaikkien budjettimatkailijoiden, matkailuautoilla kiertävien golfareiden ja monitoimigolfareiden mieleen, toinen reissulaisista nimittäin harmitteli, ettei autosta edellisellä viikolla poistetut kalastusvälineet siellä enää olleet, koski olisi sille lajille nimittäin mahtavat mahdollisuudet tarjonnut.
Toisen yön ympäristö oli aivan täydellisesti nimensä mukainen Ilola Inn, joka otti meidät ilolla vastaan ja jätti pienen onnentunteen pitkäksi aikaan vaan olemalla niin valtavan ihana. Paikka on vuonna 2020 vanhan kartanon pihapiiriin kunnostettu vierasvenesatama, joka tarjoaa todella laadukasta majoitusta kartanon yksilöllisissä ja mielettömän kauniissa huoneissa. Paikan vahvuudet ovat ehdottomasti hyvin valitun ja omistautuvan henkilökunnan lisäksi ajatuksella rakennettu kokonaisuus nautiskelupaikkoja, joista kaikista on näkymä kauniille Päijänteelle: lämmitetty uima-allas, kaksi saunaa, porealtaita sekä eri tasoissa olevia terasseja. Olisimme tästä ihanuudesta nauttineet molemmatkin yöt, mutta yrittäjien onneksi muutkin ovat tämän keitaan löytäneet ja paikka oli toisena yönä jo täynnä, varaus siis kannattaa. Voimme lämpimästi suositella vierailua paikassa vaikka vain lounaan, aperitiivon tai saunan vuokrauksen merkeissä ja esimerkiksi veneilijöille paikka tarjoaa myös aktiviteettejä veneilyn vastapainoksi mm. vuokraamalla fatbike-pyöriä. Monipuolinen, valloittava ja kokemisen arvoinen paikka ehdottomasti.
Päijät-Häme kohteli meitä hyvin ja lempeästi, itselleen tyypillisen hitaastikin ja sehän sopi meidän kesäisten päivien nautiskeluumme. Aurinko paistoi, paikallinen peliseura oli hyvää ja ruoka erinomaista.
