Viime numerossa julkaistussa kolumnissani sivusin golfmatkailun pitkän aikavälin kestämättömyyttä ilmastonmuutoksen näkökulmasta. Tällä kertaa haluan kuitenkin antaa matkailulle mahdollisuuden. Mikä on golfin maantiede? Minkä takia golfia ylipäätänsä halutaan pelata useilla eri kentillä, minkä takia golfin perässä halutaan reissata ja raahautua satoja tai peräti tuhansia kilometrejä, vieläpä raskaiden bagien ja varusteiden kanssa? Miksi ihminen ylipäätänsä matkustaa?
Ihmisen luontoon kuulunee – tai on ainakin kuulunut – vaeltaminen elinolojen takia, maapallon yleinen asuttaminen. Pitkälle edenneissä kapitalistisissa yhteiskunnissa nämä ihmisen luonnolliset tarpeet on korvattu tarpeilla paeta levottomuutta ja ahdistusta. Monet pakenevat mieluiten mahdollisimman usein, suurimmalla osalla yleensä vuosiloman mahdollistamissa olosuhteissa, joita ohjaavat pitkälti keskiluokkaisen perheen vuosikello, lasten talvilomat, juhlapyhät ja niin edelleen.
Turismi on ainoastaan yksi matkailun muoto, johon elinkeinoelämä kohdistaa intressinsä – etenkin massaturismi. Golfmatkailuun ei sinänsä liity massaturismia, vaikka golf saa erityisiä turismia palvelevia piirteitä esimerkiksi Etelä-Euroopan maissa ja rantakohteissa. Matkailu liittyy paitsi lomaan myös virkistäytymiseen. Golfmatkailua sivusta seuranneena en ole aina ollut erityisen vakuuttunut, tuleeko viiden hengen äijäporukka Malagasta takaisin virkistäytyneempänä kuin lähtiessään. Kerran eräs lakimies joutui liikematkallaan pelaamaan monen vuoden tauon jälkeen Espanjassa, ja vielä usean päivän kosteiden neuvotteluiden jälkeen, mutta tästä ei sen enempää…
”Golfmatkailua sivusta seuranneena en ole aina ollut erityisen vakuuttunut, tuleeko viiden hengen äijäporukka Malagasta takaisin virkistäytyneempänä kuin lähtiessään.”
Golfmatkailussa on sinänsä ymmärrettävä pyhiinvaellusmatkustamisen puoli, joka suuntautuu klassikkokentille ja formulamatkoja muistuttaville kisareissuille. Links-kentillä keskivertoharrastajan pelaamisesta tulee rentouttavan sijaan pikemminkin stressaavaa ja traumatisoivaa. Golfmatkailu perinteisessä mielessä on yksi tapa harrastaa golfia. Sitä tehdään lomalla tai sille pyhitetään vanhasta tottumuksesta vuosittain tietty aika, joka osuu Suomessa yleensä talveen. Golf voi olla myös tapa tai väylä yrittää ymmärtää jonkin maan kulttuuria, siinä missä käynti jalkapallo-ottelussa tai taidemuseossa. Tietenkin tämä näyttää kohdemaasta, kuten esimerkiksi Malediiveista tai Uzbekistanista, vain yhden puolen. Harrastamiemme asioiden kautta on aina helpompi ymmärtää vierautta, toiseutta ja toisia.
Vaikka viime lehdessä julistin, että golfkulttuuri on ilmaston kannalta kestämätön, myönnän, ettei minulla ole golfin harrastamiseen mitään erityistä ohjenuoraa, moraalista standardia tai prinsiippiä, jonka varaan luovuttaisin harrastukseni eettisyyden. Voin aivan mieluusti matkata mahdollisuuksieni mukaan Kanarialle lyömään palloa ja katsomaan unohdettua iskelmäartistia ravintolaan, jossa kaikki puhuvat suomea. Matkustaisin mielelläni pelaamaan etenkin etelänaapuriin Viroon, mutta nautin jo pelkästään pallojen lätkimisestä järveen kesämökin laiturilta ja niiden snorklaamisesta järven pohjasta vielä parin kesänkin päästä.
Vaikka golfin harrastaminen edellyttää raskaiden varusteiden roudaamista, pelkillä luovilla ja typerillä ideoillakin voi päästä pitkälle. Putteri tai yksittäinen rautamaila voi auttaa pahimpaan golfnälkään, mutta simulaattoreita saattaa löytää yllättävistäkin paikoista. Matkaseuransa voi myös aina valita huolella! Jos vaikkapa tuttavaperheen isäntä tai emäntä sattuisi olemaan golfihmisiä ja innostuisi puhumaan perheen lomalla täydellisestä swingistä, polvien asennoista tai läpilyömisestä.
Teksti: Joonas Pulkkinen
Kirjoittaja on 31-vuotias toimittaja ja estetiikan opiskelija, joka matkusti viimeksi Suomen Turkuun puttailemaan Hesburger-hotellin käytäville.
