Golf tekee näyttävän paluun olympialaisiin elokuussa Rio de Janeirossa. Laji on olympiaohjelmassa peräti 112 vuoden tauon jälkeen. Olympiagolfin historia on tarina siitä, miksi golf oli niin pitkään poissa olympialaisista.
Kun toiset nykyaikaiset olympialaiset järjestettiin Pariisissa vuonna 1900, oli golf mukana kisojen lajivalikoimassa. Suhteita silloin vielä heikkoon Kansainväliseen olympiakomiteaan hoidettiin paikallisella klubitasolla, joten urheiluväelle outo golf oli helppo ajaa sivuraiteelle Gompiegneen, 50 kilometrin päähän Pariisista.
Näin kävi myös St. Louisin maailmannäyttelyn yhteydessä 1904, kun golf oli edelleen piilotettuna sivuraiteelle. Lontoossa 1908 golfia ei tarvinnut piilottaa. Golfin synnyin saarella laji riiteli itsensä ulos kisoista.
Golf haluttiin mukaan Atlantan 1986 kisoihin, mutta järjestäjät joutuivat perumaan anomuksensa, kun selvisi, että kisakentäksi suunnitellun Augusta Nationalin isäntäklubissa ei ollut mustia jäseniä. Seuraavan kerran 2000-luvun alussa keskustelut loppuivat ennen kuin olivat kunnolla alkaneet. Nyt selvisi, että mustien lisäksi klubit syrjivät naisia.
Kun Pariisin kisa siirrettiin Compiegneen, ja pormestari pantiin vastaamaan järjestelyistä, monet ilmoittautuneista joutuivat peruuttamaan osanottonsa. Loput eivät tienneet osallistuneensa olympialaisiin vaan ”Pariisin mestaruuskilpailuihin”.
Käytännössä seurauksena oli piirteitä, joita on helppo sata vuotta myöhemmin kutsua farssimaisiksi. Hyvä esimerkki on USA:n joukkueen kokoaminen. Naisten turnaukseen osallistui lopulta kymmenen pelaajaa, heistä neljä Yhdysvalloista. Kirjailija Mary Ives Abbot oli vuotta aiemmin tuonut tyttärensä Margaretin Pariisiin opiskelemaan maalaustaidetta Edgar Degasin johdolla. Innokas golffari Margaret ylipuhui äitinsä pidentämään vierailua niin, että he voisivat osallistua ”Pariisin kansainväliseen golfturnaukseen.”
Margaret voitti ja äiti oli seitsemäs. Kumpikaan ei tiennyt osallistuneensa olympialaisiin saati, että olivat ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa äiti-tytär -pari, joka on urheillut samoissa olympialaisissa ja samassa lajissa.
”Mies kadulta” voitti 1900 Pariisin tasoituksellisen kisan
Pariisin kisoissa USA:lla oli vaikeuksia saada kokoon myös miesten joukkuetta. Joukkueen johto joutui turvautumaan ”mieheen kadulta”. Albert Lambert oli varakas liikemies, joka oli saapunut Pariisin maailmannäyttelyyn edistämään liiketoimiaan. Lambert osallistui 36 reiän ”Olympiagolfin mestaruuskilpailuun”. Hän oli kahdeksas tuloksella 189. Lambertin joukkuetoveri Charles Sands selvisi 167 lyönnillä. Tasoituksellisen kilpailun Lambert voitti tuloksella 179.
Golf Illustratedin selostus kilpailusta kertoo, millaisesta sosieteettitapahtumasta Compiegnessa oli kysymys. Lehti ei säästele kehuissaan.
”Eliitti oli hyvin edustettuna, osallistujia oli paljon, peli hyvää, sää ihailtava ja seurue (jolla tarkoitan katsojia, kilpailun järjestäjiä ja muita joilla oli vastuu tapahtumasta) arvokkaita ja innostuneita. Läsnäolijoiden joukossa olivat mm. prinssi ja prinsessa R. du Lcinge, Mme Vagliano, kreivi ja kreivitär Robert de Breda, varakreivi ja varakreivitär d`Hautpui, kreivi ja kreivitär de Moussac ja lordi Sudeley.”
KOK ei osallistunut 1904 St. Louisin golfin järjestelyihin
Albert Lambert oli yksi harvoista, joka tiesi pelanneensa olympiagolfia. Menestyksestään innostuneena hän ryhtyi kotiin palattuaan välittömästi junailemaan appensa kanssa golfturnausta St. Louisin 1904 välikisoihin. Pelit pelattaisiin appiukon kentällä. Turnaus oli jälleen osa maailmannäyttelyä, jonka kylkiäisenä olympialaiset järjestettiin.
Pariisin kohtelustaan sydämistynyt KOK ei ollut enää kiinnostunut olympiagolfista. Näyttely ja olympialaiset kestivät puoli vuotta. Golfia pelattiin, mutta vaikea sitä on olympiagolfina pitää, jos laji ei olympiakomiteaa kiinnostanut. Tämä ei Lambertia häirinnyt. Pelit pelattiin, mutta ilman naisten turnausta. Ei oltu Ranskassa. Kisaan onnistuttiin houkuttelemaan ”upeilla palkinnoilla” 75 miestä: 72 amerikkalaista ja kolme kanadalaista. Kanadalainen George Lyon voitti lyöntipelin.
Vuoden 1908 kisat oli siirretty Lontooseen. Vesuviuksen purkauduttua 1904 Italialla rahaa ei riittänyt turhuuksiin. Lontoossa ei oltu enää maailmanäyttelyn kylkiäisenä. Nyt olympialaisten yhteydessä oli ranskalais-brittiläinen, tiede-, taide- ja teollisuusnäyttely. Muutama kuukausi ennen kisoja Britannian olympiayhdistys BAU ehdotti kirjeitse R&A:lle olympiagolfin pelaamista kisoissa.
Skotlannissa ei vaivauduttu edes vastaamaan. St. Andrewsissa herättiin vasta sen jälkeen, kun julkisuudessa ihmeteltiin, miksi Royal St. Georges -klubi järjestää kilpailut Kentissä, miksi R&A ei järjestä niitä St. Andrewsissa.
St. Louisin voittaja ainoa osanottaja Lontoossa 1908
Royal St. George’s, Prince´s Golf Club ja Royal Cinque Ports olivat Skotlannista katsottuna nuoria klubeja. Kirjassaan The Rules of The Green Talin jäsen, viime syksynä edesmennyt Kenneth Chapman kuvaa riitaa, joka todennäköisesti oli osasyynä siihen, että Lontoossa ei myöskään pelattu olympiagolfia.
Satoja vuosia vanhat skottiklubit yrittivät torjua nuorten klubien edustajat sääntökomiteasta, jonka tehtävänä oli muokata Skotlannin linkseille tehtyjä sääntöjä. Niitä oli vaikea soveltaa etelän kentillä. Kun R&A ei onnistunut sääntökomiteassa, se onnistui estämään golfin pelaamisen olympialaisissa. St. Louisin kisan voittanut George Lyon oli matkustanut Lontooseen puolustamaan voittoaan. Hän oli peruutettujen kisojen ainoa osanottaja ja kieltäytyi ottamasta lohdutukseksi tarjottua kultamitalia.
Belgian olympiakomitea suunnitteli golfia Antwerpenin 1920 kisoihin. Ajatus jäi kuitenkin suunnittelun asteelle. Nyt KOK:n oli suostuvainen, mutta golfmaailmaa eivät kisat aidosti kiinnostaneet. Isännät joutuivat luopumaan ajatuksesta. KOK oli saanut sähläilystä tarpeekseen ja päätti seuraavana vuonna, että uudella lajilla pitäisi olla harrastajia ainakin 40 maassa ja kansainvälinen kattojärjestö.
Molemmat olivat perusteltuja vaatimuksia. Siihen asti asian hyväksi oli lähinnä puuhasteltu klubitasolla. Atlantin valtameri jakoi edelleen golfmaailman kahtia, amerikkalaisten pienellä pallolla pelaavaan USGA:n ja Eurooppaa lajin kehdossa uinuvaan R&A:n välille. Vasta vuonna 1958 golfilla oli aidot mahdollisuudet päästä olympialaisiin, kun 35 maata perusti World Golf Councilin. Harva lajin sisäpiiriläisiä lukuun ottamatta tiesi uudesta järjestöstä ennen 2000-luvun alkua.
Berliinissä Hitler isännöi Saksa-Englanti -ottelua 1936
Ennen toista maailmansotaa golfia ehdittiin pelata Berliinin kisoissa 1936. Kisaführer Adolf Hitler taivuteltiin isännöimään Saksan ja Englannin välistä ottelua. Hänelle oli vakuutettu, että Saksa voittaa varmasti. Kun Saksa johti turvallisen tuntuisesti, ulkoministeri Joachim von Ribbentrop soitti Hitlerille: ”Voitto on varma.”
Hitler lähti autolla jakaakseen palkintonsa. Englanti rynni kuitenkin huimalla loppukirillä johtoon ja voittoon. Ulkoministeri joutui soittamaan uudelleen Führerille. Auto kääntyi takaisin ja von Ribbentrop sai luovuttaa Hitlerin palkintolautasen.
Samassa tahdissa kuin ammattilaisgolfin asema television avulla alkoi vahvistua 1950–60-luvuilla, pelaajien mielenkiinto heikkeni olympialaisiin. World Golf Councilin perustaminen ei asiaa vielä auttanut. Perustajien joukossa ei ollut ammattilaisten järjestöä. Vain amatöörit urheilivat tuolloin olympialaisissa.
Vuoden 1986 Atlantan kisojen isännät tekivät tosissaan töitä saadakseen golfin kisoihin. Kisat toteutettiin yksityisillä dollareilla ja järjestelykomiteassa oli Augusta Nationalin jäseniä. Golfin paluulle olympialaisiin on vaikea kuvitella parempaa paikkaa kuin Mastersin isäntä Augusta National Club. Golfin nopeassa nousukiidossa elävässä Suomessakin oli niitä, jotka uskoivat, että nyt golf palaisi olympialaisiin.
Ei mustia, ei naisia klubeissa, ei golfia olympialaisissa
Toisin kuitenkin kävi. KOK:ssa ei ollut montaakaan golfin pelaajaa. Paljon enemmän oli niitä, jotka eivät pitäneet golfista. Ei kuitenkaan riittänyt, että rahan merkityksen tunsivat kaikki, erityisesti puheenjohtaja Juan Antonio Samaranch. Hän ymmärsi, että olympialaisille golfin raharuiske tekisi hyvää. Golfista oli tullut yksi seuratuimmista lajeista televisoissa ympäri maailmaa. Monen väännön jälkeen sovittiin, että jos golf niin sitten myös naisten jalkapallo. Kun KOK:lle kerrottiin, että Augustassa ei pidetä mustista, ettei klubilla ole yhtään mustaa jäsentä, mutta mailankantajien pitää olla mustia, Samaranch lähetti Italian tv:n haastattelussa signaalin, ”hommasta ei taida tulla mitään.” Viesti meni perille ja järjestelykomitean puheenjohtaja Bill Payne perui anomuksen. Naisten jalkapalloa kisoissa pelattiin.
2000-luvun alussa Payne joutui toistamiseen, tällä kertaa Augusta Nationalin puheenjohtajana, toteamaan ettei KOK:ssa ei pidetty siitäkään, että klubissa ei ole naisjäseniä. Ajatus golfista olympialaisissa oli herätetty uudelleen henkiin, mutta Mastersin ympärillä 2000-luvun alussa käyty kuuma keskustelu Augusta Nationalin tasa-arvopolitiikasta naisjärjestöjen ja klubin kesken, herätti uudelleen KOK:n epäilykset. Lisäksi selvisi, että ympäri maailmaa on golfklubeja, joihin naiset pääsevät, jos pääsevät korkeintaan ravintolaan.
Kööpenhaminassa päätettiin vihdoin 2009, että golfia pelataan Riossa 2016. Daily Telegraphia lainaten voi sanoa, että kaiken tämän jälkeen golfin on edelleen taisteltava todistaakseen maailmalle, että maailman vanhin mailapeli kuuluu olympialaisiin.
Olympiagolf jakaa edelleen mielipiteitä
Jack Nicklaus ja Annika Sörenstam suostuivat 2008 International Golf Federationin olympialähettiläiksi. Arvovaltainen tuki ei kuitenkaan aiheuttanut julkista
ryntäystä kannattajien leiriin, mutta hiljensi arvostelijoita.
Golfin suurista kysymyksistä eivät keskustele liitot ja klubit vaan pelaajat. Kun aihe on tarpeeksi suuri, kysytään Jack Nicklausin mielipidettä. Sillä on merkitystä, mitä Jack sanoo.
Alkukaudesta 2016 näyttävän paluun ammattilaisgolfin eturiviin tehnyt Adam Scott voisi olla vastarintaliikkeen puheenjohtaja. Hän pitää golfin asemaa olympiaohjelmassa ”näytöslajina”.
Reutersille hän sanoi, ettei kultamitalin voittaminen merkitse mitään uran kannalta.
”En ole koskaan sitä tavoitellut enkä usko, että koskaan tavoittelisin. Golfissa kyse on majoreista ja niin sen pitää olla jatkossakin. En usko, että muiden lajien urheilijat lähtisivät kesken kauden tärkeintä vaihetta pelaamaan näytösottelun ja tapaaman muiden lajien urheilijoita.”
Hänen mielestään olympialaisissa on paljon lajeja, ”jotka eivät sinne kuulu.” Hän ymmärtää niitä urheilijoita, joille olympialaiset ovat lajin huipputapahtuma, johon harjoitellaan neljä vuotta ja muu elämä saa odottaa. ”Golfin ei tarvitse olla olympialaisissa.”
Julkisessa keskustelussa Scott on jäänyt lähes yksikseen. Tai sitten mielipiteet eivät ole ylittäneet uutiskynnystä. Bubba Watson on pannut Mastersin voittajan vihreän takin päälleen kaksi kertaa. Nyt hän haluaa pujottaa kaulaansa kultamitalin olympiavoiton kunniaksi.
Watson sanoi Abu Dhabissa tammikuussa: ”Se on harvinaisempi. Golfissa sellaista ei ole nähty vuosiin. Voittajana saan pitää mitalin lopun elämääni. Minun ei tarvitse antaa sitä takaisin joka vuosi.”
Jordan Spiethillä on yksi vihreä takki Mastersista. Hänellä on hieman maanläheisempi perustelu: ”Kultamitali olisi hieno juttu. Voisin vinoilla siitä hopean tai pronssin voittaneelle tavatessamme viikosta toiseen tourilla.” Vakavoiduttuaan hän toteaa, että ”mitalin voittaminen omalle maalle on ainutlaatuista. Kullan voittaminen on mielestäni kuin voittaisi majorin.”
Rory McIlroylla ei vähättele lajin paluuta olympialaisiin: ”Minusta majorit ovat urheilumme huippu. Uskon, että minut muistetaan majorvoitoistani. Olen jo pienestä pitäen unelmoinut majorin voitosta. En koskaan unelmoinut kilpailevani olympialaisissa tai mitalin voittamisesta”, hän sanoi Jordan Spiethin istuessa vierellään.
Teksti Kari Kallio
Kuvat AOP
Lähteet: British Museum, Golf Monthly, Associated Press, Daily Telegraph, Daily Mail, Kansainvälinen olympiakomitea, International Golf Federation, Golf Digest, Golf Channel, The Guardian, Golflink.com
