Presidenttien golfharrastuksesta kertova sarja vie meidät 50-luvulta Bill Clintonin valtakaudelle. Golf ottaa yhä vahvemman aseman Valkoisessa talossa.
Trumanin seuraajana Valkoiseen taloon valittiin pakkomielteinen golfari Dwight David Eisenhower (1953-1961), joka palautti golfin presidentin päiväohjelmaan 24 vuoden tauon jälkeen.
Golfweekin viime vuosisadan golfariksi valitseman Eisenhowerin oma aktiivisuus ja ystävyys golflegenda Arnold Palmerin kanssa tekivät hyvää golfin suosiolle. ”Iken” virkakauden aikana rekisteröityneiden golfarien määrä Yhdysvalloissa kasvoi yli kaksinkertaiseksi. Hän oli Augustan jäsen ja vieraili siellä presidenttiytensä aikana 29 kertaa. Eisenhowerista käytettiin nimitystä golfer-in-chief ja hänen tapansa pelata kaksi kierrosta viikossa nimettiin 36-reikäiseksi työviikoksi.
Eisenhower pelasi kahden presidenttikautensa aikana yhteensä 800-900 kierrosta, rakennutti Valkoisen talon pihalle viheriön ja harjoitteli lähes päivittäin, mutta ei pystynyt pudottamaan tasoitustaan singeliksi. Eisenhowerin tarkkuus lyöntien laskemisessa ei ollut samaa luokkaa Taftin kanssa.
Useammankin presidentin kanssa pelannut Palmer on kertonut, ettei Eisenhower koskaan kieltäytynyt annetusta putista. Eisenhower ja Palmer voittivat yhdessä hyväntekeväisyystapahtuman Eisenhowerin presidenttikauden jälkeen vuonna 1964.
Kennedy vähensi pelaamista presidenttinä
Seuraavana Valkoiseen taloon muutti urheilullinen John Fitzgerald Kennedy (1961-1963). Voimakassvinginen Kennedy ei pitänyt suurta ääntä golfharrastuksestaan, koska demokraattina häntä pelotti maineensa liittäminen etuoikeutettujen lajina pidettyyn golfiin. Hän oli jopa kritisoinut edeltäjänsä golfharrastusta.
Kennedy vähensi golfaamistaan presidentiksi tultuaan – osin myös loukkaantuneen selkänsä vuoksi – ja yritti välttää huomion kohdistumista golfharrastukseensa. Niinpä hän pelasi yleensä äärimmäisen yksityisellä Burning Treen kentällä, jossa hän pelaili siellä täällä, vain harvoin edes yhdeksää reikää peräkkäin.
Tehtyään melkein hole in onen Cypress Pointissa ennen presidenttikauttaan Kennedyn sanotaan todenneen peliseurueelleen: ”Samalla, kun te huudatte pallolle, että se menisi reikään, minä näen lupaavan poliittisen uran lähestyvän loppuaan. Jos se olisi mennyt sisään, puhuttaisiin vain siitä, miten jälleen yksi golfari yrittää Valkoiseen taloon.”
Singelitasoinen Kennedy oli ollut osa Harvardin golfjoukkuetta. Dallasissa autoonsa ammuttu Kennedy oli neljäs virkakaudellaan kuollut golfaripresidentti.
Golfarien suosio Yhdysvaltojen presidenttinä jatkui, kun murhatun Kennedyn korvasi tämän varapresidenttinä toiminut Lyndon Baines Johnson (1963-1969). Johnson piti golfkenttää loistavana paikkana neuvotteluille ja keräsi kentällä muun muassa tarvittavat tukijat vuoden 1964 kansalaisoikeusliikkeelle. Johnsonin svingi ei ollut kauneimmasta päästä eikä häntä juurikaan kiinnostanut säännöt. ”LBJ” löi kentällä palloa, kunnes lyönti oli riittävän hyvä.
Skandaalit pakottavat jättämään golfin
Vuodesta 1933 alkanut golfareiden putki sai Johnsonin jälkeen vielä jatkoa parin presidentin muodossa. Eisenhowerin varapresidenttinä toiminut Richard Milhous Nixon (1969-1974) otti mallia aiemmalta isännältään. Nixonin väitetään aloittaneen golfin varapresidenttiaikanaan päästäkseen presidentti Eisenhowerin suosioon. Hän opiskeli peliä perusteellisesti ja harjoitteli usein. Nixonin tiedettiin huijaavankin toisinaan.
Nixonin tasoitus oli 12, mutta hän ei ollut yhtä hyvä kuin olisi halunnut olla. Hän oli rakennuttanut kotiinsa Kaliforniaan kolmereikäisen kentän, mutta joutui Watergate-skandaalin ja Vietnamin sodan hankaloittaman toisen virkakautensa aikana jättämään golfin kokonaan. Hänen sanotaan lopettaneen golfin pelattuaan ensimmäisen kerran 79 lyönnin kierroksen.
Skandaalien ryöpyttämä Nixon erosi virastaan Yhdysvaltain presidenttinä – ehdittyään ensin poistattaa Eisenhowerin viheriön Valkoisen talon pihalta.
Nixonin erottua hänen varapresidenttinsä Gerald Rudolph Ford Jr. (1974-1977) astui presidentiksi. Urheilullinen ja pitkälyöntinen Ford onnistui eräässä näytösottelussa Pinehurstissa lyömään heti ykköstiillä pidemmälle kuin hänen ryhmässään pelanneet Arnold Palmer ja Gary Player.
Ford onnistui pelaamaan alle 90 lyönnin kierroksia, vaikka hänet tunnettiin joidenkin pro-am-kilpailuissa karkailleiden lyöntiensä vuoksi epävarmana pelaajana. Häntä pidettiin yleisesti kömpelönä ihmisenä, mutta hän oli taitava golfari, vaikka hänellä oli golfturnauksissa tapana osua lyönneillään katsojiin. Hänen kerrotaan sanoneen: ”Tiedän, että olen kehittynyt golfissa, koska osun harvemmin katsojiin.”
Ford oli ensimmäinen presidentti, josta tuli USGA:n jäsen, tietenkin juhlallisin menoin Valkoisessa talossa. Hän oli myös kunniapuheenjohtajana vuonna 1994 järjestetyssä ensimmäisessä Presidents Cupissa, jossa Yhdysvaltain golfjoukkue kamppailee muuta maailmaa vastaan Ryder Cup -henkisessä taistossa. Taftin tavoin Fordkaan ei vastaanottanut annettuja putteja ja Palmerin mukaan Ford yritti golfissa enemmän kuin kukaan muu presidentti.
Fordin jälkeen Valkoiseen taloon valittiin Jimmy Carter, joka on tällä hetkellä 95-vuotiaana vanhin elossa oleva Yhdysvaltain presidenteistä. Presidenttikautensa jälkeen hän on omin käsin auttanut rakentamaan yli 4000 kotia hädänalaisille ihmisille 14 maassa. Koko ikänsä aktiivisesti urheillut Carter liikkuu edelleen säännöllisesti muun muassa uimalla, mutta hän ei koskaan pelannut golfia toisin kuin hänen seuraajansa.
Toistaiseksi katkeamaton golfarien virta alkaa
Voimakaslyöntinen Ronald Wilson Reagan (1981-1989) ei hänkään tosin pelannut kovin paljoa, arviolta vain kymmenkunta kertaa presidenttiytensä aikana. Hän joutui eräällä harvoista kierroksistaan hyökkäyksen kohteeksi, kun aseistautunut mies tunkeutui Augustaan Reaganin ollessa kentällä. Mies jotti pankkivankeja vaateenaan päästä puhumaan presidentille, jonka virkaanastumisen jälkeen hyökkääjä oli menettänyt työnsä, isänsä ja vaimonsa.
Tätä pidetään surullisesti Reaganin merkittävimpänä hetkenä golfkentällä. Reaganin vähäinen pelimäärä tarkoitti keskinkertaista pelitasoa. Parhaimmillaan hän pelasi yli 90 lyönnin kierroksia, mutta hänen sanotaan nauttineen golfista. Reagania seurasi tämän ja monen muun presidentin tavoin golfoppeja Burning Treen pitkäaikaiselta prolta Max Elbiniltä ottanut George Herbert Walker Bush (1989-1993).
Bush oli syntynyt perheeseen, jossa oli poikkeuksellisen laajat golfperinteet. Hänen äitinsä isä George Walker oli USGA:n puheenjohtaja ja perusti The Walker Cupin, joka on parittomina vuosina pelattava amatöörien reikäpeliottelu Yhdysvaltojen ja Ison-Britannian ja Irlannin välillä. Bushin isä Prescott Bush toimi myös USGA:n puheenjohtajana. Presidentti Bush valittiin golfin Hall of Fameen, mutta ei pelitaitojensa (tasoitus 11), vaan golfinnostuksensa vuoksi.
Bushille oli tärkeää pelata nopeasti ja yli kolmetuntiset kierrokset olivat hänelle liikaa. Hän pelasi kerran nelihenkisessä ryhmässä 18 reikää tunnissa ja 51 minuutissa ja joidenkin lähteiden mukaan hän on pelannut kierroksen nopeimmillaan tunnissa ja 24 minuutissa. Hänen nopeaa peliään kutsuttiin aerobiseksi golfiksi. Presidenttiytensä jälkeen Bush pelasi useissa golfturnauksissa ja ystävystyi tunnettujen ammattilaisgolfarien kanssa. Bush asennutti Nixonin poistaman viheriön takaisin Valkoisen talon pihalle.
Clinton osasi soveltaa sääntöjä
Vanhemman Bushin jälkeen Valkoiseen taloon valittiin William Jefferson ”Bill” Clinton (1993-2001), joka ei ollut turhantarkka golfin sääntöjen suhteen. Ehkä sama suhtautuminen peilautui hänen muuhunkin elämäänsä, Hänellä oli kuitenkin positiivinen vaikutus golfin mielikuvaan ennen kaikkea siksi, että hän sai sen näyttämään niin hauskalta. Clinton siirrätti edeltäjänsä henkiin herättämän puttiviheriön Valkoisen talon pihalla uuteen paikkaan lähemmäs Oval Officea.
Uudistetun viheriön suunnitteli Robert Trent Jones Jr., joka on myös suunnitellut Ruuhikoski Golfin Seinäjoella. Valkoisen talon alkuperäisen viheriön suunnitteli Eisenhowerille vanhempi Robert Trent Jones.
Clinton arvioi itse pelanneensa noin 400 kierrosta presidenttiytensä aikana. Golfista suuresti nauttinut presidentti otti usein mulliganeja – riippumatta siitä, missä kohtaa kenttää hän oli. Ne saivat nimenkin, billigan. Clinton oli Kennedyn tavoin demokraattipresidentti, mutta hän ei välittänyt siitä, kuka hänet näki kentällä. Ehkä hänen hauskanpitonsa teki golfista helpommin lähestyttävän lajin kuin mitä se oli ollut Kennedylle yli 30 vuotta aiemmin.
Golf on presidentillinen harrastus – viimeinen 3. osa julkaistaan 18.4.
Teksti: Esa Hukkanen
Kuvat: Getty Images
