From Zero to Hero – Projekti takana, elämä edessä

Kun kesällä 2022 heitin tämän vuosiprojekti-idean ilmoille, muistan tunteneeni samaan aikaan valtavaa intoa ja pienoista kauhua. Elämä oli monin tavoin täysin erilainen kuin nyt vuotta myöhemmin. On aika tehdä projektin tilinpäätös.

Vuosi sitten minulla oli aikaa laittaa energiat lähes pelkästään treenaamiseen ja golfiin. Koin monin tavoin olevani “pause” -tilassa elämäni kanssa, joten projekti ja sen toteutus toivat sisältöä elämään. Se toi uskoa, että kyllä asiat selviävät, vaikka meno ei aina siltä tuntunut.

Projektia aloittaessani tiesin, että varsinkin kuntosali tulee nostamaan omia epävarmuuksia pintaan. Enkä ollut väärässä. Yksi kovan kautta opittu muistutus on ollut, että vuosi on loppupeleissä lyhyt aika, varsinkin kun lähdettiin rakentamaan pitkäaikaista muutosta suhteessa liikkumiseen, kroppaan ja golfissa kehittymiseen. Kaikki nämä osa-alueet ovat myös todella alttiina, kun ympäröivä tilanne muuttuu suuntaan tai toiseen.

Tämän vuoden alussa alkoi todella tapahtumaan, ei projektin pelkästään suhteen vaan elämässä muuten. Kun syksyllä olin kokenut olevani hieman hukassa, ja projektin olleen pääsisältö elämässäni, niin uusien mahdollisuuksien ilmestyessä väistyi projekti taka-alalle.

Työelämä muuttui kertaheitolla kun pitkäaikainen unelma urheilumanagerina toimimisesta alkoi toteutua. Sen lisäksi sain paikan Vierumäen Urheilumanagerointi-linjalta, ja koska nämä tarkoittivat myös suurehkoja kuluja, hankin kaksi työtä tukeakseni tätä unelmaa. Vaikka kyseessä oli mukavia ja itselle tärkeitä asioita, meinasi unohtua kuinka tasapainotella oman jaksamisen kanssa, kun kaikki on uutta ja työtä on enemmän kuin koskaan ennen.

Koin painetta suoriutua kaikista osasista hyvin, samalla kun aikaa tuntui olevan vähemmän ja vähemmän. On todella helppo unohtaa kuinka valtavan tärkeä palautumisaika on niin keholle kuin mielelle. Ei ole väliä, onko energiaa vievä asia positiivinen vai negatiivinen, palautusmistarve on aivan yhtä suuri. Varsinkin kun yhtäkkiä elämä on täynnä uusia ihmisiä ja enemmän sosiaalisia kanssakäymisiä kuin vuosiin yhteensä.

Monin tavoin koen nyt, että projekti olisi epäonnistunut, koska tämä golfkausi ei todellakaan ole mennyt kuin olin suunnitellut ja toivonut. Tai että en ehtinyt enkä lopulta jaksanut käydä salilla niin kuin suunnittelin, ja siitä syystä en näytä maagisesti eri naiselta kuin vuosi sitten.

Epäonnistumisen tunteet tai niiden myöntäminen, varsinkaan kun on kyse julkisesta projektista, eivät ole mukavia. Olenko epäonnistunut, vai onko nämä enemmän tunteita, jotka eivät ole todellisuutta?

Jos olisi kyse siitä, että olisin voinut pyhittää elämäni golfille ja treenaamiselle, tilanne olisi varmasti eri. Meidän normaalien kuolevaisten kohdalla on pakko olla realisti oman jaksamisen kanssa ja miten aikansa käyttää. Voit suunnitella elämäsi todella tarkasti, mutta erittäin harvoin elämä menee sen suunnitelman mukaan.

Tarkoittaako tämä, että From Zero to Hero -projekti olisi ollut täysi epäonnistuminen? Ei mielestäni, vaikka se pieni ääni päässäni haluaisi minulle niin uskotella.Totuus on, että viimeinen vuosi on täynnä mielettömiä onnistumisia, uskomattoman hienoja uusia ihmisiä, uskallusta jota aikaisemmin ei saanut edes maanittelemalla ulos minusta ja uskoa omaan itseen.

Vuosi pitää sisällään myös kokemuksia, jotka muistan lopun elämääni, varmasti! Eikä ajatus koskaan ollut, että projektin loputtua kaikki tämä loppuisi. Tämä on maraton, ei pikamatka.

Yksi kesän rikkaimmista muistoista tulee olemaan vielä pitkään Pickalan LET-kiertueen kisaviikko. Olin Pickalassa paikalla koko viikon ja pääsin seuraamaan sekä auttamaan niin edustamiani urheilijoita läheltä kuin verkostoitumaan ja kokemaan elämäni ensimmäisen ProAm-tapahtuman. Jos jotain, niin tuo viikko sinetöi varmuuden, että managerointi on se oma juttu ja siihen haluan panostaa.

Mutta se ProAm-päivä! Olin salaa toivonut, että pääsisin pelaamaan ulkomaisen pron kanssa, ja toivehan toteutui isolla kädellä kun aamulla autolle kävellessä oma nimi oli Chiara Nojan vieressä. Jos nuori Noja ei ole vielä tuttu pelaaja, suosittelen tutustumaan.

Muistan kuinka ainoa tavoitteeni oli nauttia ja tehdä päivästä mahdollisimman mukava pro-pelaajalle. ProAm-päivät ovat ammattigolfareille tapa verkostoitua, mutta myös energiasyöppöjä, kun edessä on lähes aina kolme itselle täysin vierasta ihmistä.

Yksi hauskimmista huomioista olikin, kuinka me amatöörit otamme golfin paljon enemmän kiukkutosissamme kuin ammattilaiset. Muistan varmaan ikuisesti Tiia Koiviston sanat “meet nyt vaan pitämään hauskaa ja otat rennosti, älä ota niin tosissaan!”. Voin kertoa että neuvo toimi.

Päivä sujui todella rennosti, ja se oli yksi hienoimmista golfkokemuksistani. Kun pääset seuraamaan läheltä ammattilaisen peliä, varsinkin näin ensikertalaisen silmiin, siinä on sitä jotain. Meillä oli myös yksinkertaisesti todella hauskaa. Heitimme läppää puolin ja toisin, naljailimme lyönneistä ja toisaalta sain myös omaan peliin neuvoja, joista on ollut hyötyä. Kokemuksena ProAm -päivä oli todella huikea, ja olin kyllä jännittänyt sitä aivan turhaan. Mutta hei, kyllähän sitä nyt haluaa olla uskomaton talentti ammattilaisen silmissä!

Pickalan viikon huipulta tultiin sitten erittäin uupuneena alas, ja lujaa. En ollut varmastikaan tajunnut, kuinka uupunut olin ollut alkuvuoden jälkeen. Toki olihan golf sujunut kesäkuussa kaikin muun tavoin kuin hyvin. Tuloskortit olivat koko ajan huonompia ja oma pelaaminen tuntui raskaalta. Heinäkuussa muutaman todella rankan golfkierroksen jälkeen tajusin, että nyt on pakko ottaa taukoa. Kun sitä vihdoin uskalsin ottaa, muistutti kroppa ja pää että nyt olet oikeasti todella uupunut.

Asian myöntäminen ja sisäistäminen eivät olleet helppoja, kyseessähän oli ollut alkuvuosi täynnä mahtavia asioita, toki ikäviäkin mutta pääpiirteittäin hyviä. Mutta kun voimat loppuvat ne loppuvat. Suomen kesä ja lyhyt golfkausi tuovat oman paineensa suorittaa, ja kun on kyse omasta kehitysprojektista, se paine tuntuu entistä suuremmalta. Saako silloin oikeasti mitään hyvää aikaiseksi kun suorittaa väkisin, eipä kyllä. Paitsi golfkierroksia jolloin hermo menee heti, tai turhaudut vähän väliä, tai et vain yksinkertaisesti nauti asiasta mikä on ollut ennen se millä nollaat päätä ja pidät hauskaa.

Jos tämä vuosi on jotain opettanut, on se kirkastanut omia elämän tavoitteita. Tasoitus on vain tasoitus, varsinkin kun se on heitellyt enemmän kuin vuoristorata. Ja kuka päätti että kaikki kierrokset pitää pistää “tasureiksi”.

Golf on muuttunut rennommaksi ja sitä on nyt käyty pelaamassa vähemmän mutta laadukkaammin. Golfin merkitys on muuttunut suorittamisesta siihen, että on mukava pelata ystävien kanssa ja iloita heidän onnistumistaan samalla kun voit nauraa omille huonoille lyönneille. Saati sitten juhlia yhdessä ystävien kanssa niitä omia onnistumisista.

Suhde omaan kroppaan, liikkumiseen ja treenaamiseen on myös muuttunut armollisemmaksi. Tiedän, että pystyn ja potentiaalia on, kun tasapainotan elämän niin, että asioille löytyy oma aika. Hetki kun päätin, että en aio hävetä jotain näkymätöntä epäonnistumista mitä projektissa muka on käynyt, oli myös vapauttava. Enemmän tästä on saatu kuin koskaan osasi edes haaveilla.

Nyt syksyn korvalla treenaaminen salilla tuntuu taas hyvältä, tietty vapaus on löytänyt myös mieleen, koska ei enää sitten ole projektia jota suorittaa. Treenaan nyt vain omalle itselle. Toki sitä se olisi tullut olla koko viimeisen vuoden, mutta paine on paine ja aina se ei ole hyvästä.

Monet meistä tietävät tunteen suorittaa ja pelata mahdollisimman paljon Suomen lyhyen kauden aikana. Jos näin ei käy tai peli ei suju kuin on suunnitellut, tietää jokainen meistä myös sen tunteen. Kunnon golfkauden suoritus fomo, tai kesä fomo ystävien kesken.

Tunnet kateellisuutta, kun näet tuttujen ja ystävien pelaavan paljon ja muka aina onnistuvan, kun itse olet aivan loppu eikä nyt vain suju. Toki kaikki ei ole totta ja tämä meidän kaikkien kannattaa muistaa. Golfin pitäisi olla meille taviksille mukavaa, tavoitteita saa olla ja onnistumisia odottaa, mutta pohjimmiltaan voimme olla vain oman elämämme Charley Hulleja tai Tiger Woodseja, niissä omissa rajoissa.

Tähän vuoteen on mahtunut niin uskomattomia onnistumisia, kuin “lähellä burnoutia” -olo. Mukaan on mahtunut oman ammatillisen uran kirkastuminen ja uskallus unelman toteuttamisesta, uskomattomia uusia kohtaamisia, ja selkeys miten haluan toimia tulevaisuudessa.

Vuoteen on mahtunut jalkaprässissä se 400 kiloakin tai ne kaksi elämän ensimmäistä birdieä. Samoin mailat jotka ovat vain minulle, ja joilla saan kun uskallan sen parhaan pelin itsestäni ulos.

Ymmärrystä omaa itseä kohtaan on tullut vuoden aikana monin tavoin lisää. Olo on että tästä tämä kaikki hyvä vasta alkaa! Ja onneksi kauttakin on vielä hyvä hetki jäljellä.

Haluan kiittää valtavasti Kaisa Ruuttilaa ja Janos Uotilaa valmennuksesta ja uskosta minuun.

Haluan kiittää myös kaikkia projektin yhteistyökumppaneita, erityisesti kotikenttää Golf Pirkkalaa!

Uskalla kokeilla, ole rohkeasti epäonnistumisen pelon edessä ja katso mitä kaikkea voikaan tapahtua. Projekti From Zero to Hero jatkuu tästä omalla painollaan.

Lue sarjan kolmas osa TÄSTÄ

Lue sarjan toinen osa TÄSTÄ

Lue sarjan ensimmäinen osa TÄSTÄ