Etusivu / Ajankohtaista / Tarjolla miljoona euroa juniori- ja kilpagolfin käyttöön. Kiinnostaako?

 

Haluammeko jatkaa samalla tavalla suomalaisen huippugolfin kehittämistyötä vai löytyykö uskallusta tehdä rohkeita päätöksiä lajin uudistamiseksi?

Rion kisojen jälkeen on keskustelu kiivaasti huippu-urheilun rakenteista ja rahoituksesta. Varmaa on, että tässä taloudellisessa tilanteessa ei ylimääräisiä sponsorieuroja ole liikaa tarjolla. Enkä olisi optimistinen, että valtiovalta lähtee tukemaan golfia suuremmilla summilla. Lajin harrastajiltakaan on vaikea lähteä kinuamaan lisää rahaa jäsenmaksujen muodossa.

Golfia ammatikseen pelaavat eivät ole olympialaisten suhteen tukirahojen varassa, mutta juniorityö aina ammattilaisuuden alkuvuosille asti tarvitsee lisäpanostusta – ja tuntuvasti.

Meitä Golfliiton arvostelijoita on usein syytetty siitä, ettemme tarjoa mitään vaihtoehtoisia ratkaisuja tilanteen parantamiseksi. (Voin kyllä vakuuttaa, että tarjottu on). Tässä kuitenkin selkeä ehdotus, miten juniorityön ja kilpagolfin käyttöön saadaan jo lähivuosina helposti reilu miljoona euroa.

Lopetetaan Golflehti.

Golfliitto siirtää vuosittain yli miljoona euroa harrastajien jäsenmaksuina kerättyjä rahoja Otavamedialle. Golflehti ja Otavamedialta ostetut muut viestintäpalvelut vievät Gofliiton viiden miljoonan euron budjetista lähes neljänneksen. Liitto (eli golfseurat) tukevat kaupallisesti tuottavaa toimintaa huikealla summalla. Yksikään lajiliitto ei käytä suhteessa näin paljon rahaa tiedotuslehteensä. Lähes kaikki muut urheilun lajiliitot ovat jo jäsenlehtensä lopettaneet.

Harrastajien kannalta toiminnanjohtaja Petri Peltoniemen neuvottelemaa sopimusta voi kuvata hyvin epäedulliseksi. Otavamedian johdolle pitää kuitenkin antaa tunnustus hienoista neuvottelutaidoista. Mediakonsernin operatiivinen liikevoitto oli muuten vuonna 2015 yli 31 miljoonaa.

Itseasiassa Golflehteä ei tarvitse edes lopettaa. Sitä voisi jopa kehittää. Uudistaisin viestintää niin, että nettisisällön tueksi liitto julkaisisi kaksi kertaa vuodessa lehden. Keväisin ennen kautta ja syksyisin kauden päätteeksi ilmestyvät numerot olisivat osaavissa käsissä jopa tulonlähde liitolle.

Miksi ehdotus juuri nyt?

Viisivuotinen sopimus Otavamedian kanssa Golflehden tuottamisesta loppuu 2018. Se neuvotellaan uusiksi ensi vuoden aikana, eli seuraavalla puheenjohtajakaudella. Liiton nykyinen puheenjohtaja Timo Laitinen teki oman ratkaisunsa eikä lähde edes yrittämään jatkokaudelle.

Golfilla on nyt mahdollisuus etsiä dynaaminen ja lajia ymmärtävä uusi puheenjohtaja johtamaan liiton toiminnan uudelle tasolle. Esittämässäni ratkaisussa 30 euron jäsenmaksuun ei tarvitse edes kohdistaa nostamispaineita. Uskon, että golfin liittovaltuusto on valmis rajuihin uudistuksiin, jotta laji voisi jatkossa paremmin.

Yksi toivomus minulla olisi: Miljoona euroa pitää ohjata pääasiassa suoraan seuroille. Suoraan valmentajien koulutukseen, valmennustyöhön ja pelaajien kisamatkoihin.

Miljoonan euron avulla golf nousisi hetkessä aivan uuteen liigaan. Miljoona euroa ei takaa meille olympiamitaleita, mutta se nostaisi varmasti suomalaisen kilpagolfin 2020-luvulla askeleen ylemmäksi. Samalla kilpagolfin kehittyminen antaisi hyvän piristysruiskeen koko lajille.

Saa käyttää. Mutta riittääköhän rohkeus?

 

Teksti: Tero Parkkinen

Kirjoittaja on golftoimittaja, joka tehnyt myös kannattavaa golflehtien kustannustoimintaa – ja ilman Golfliiton rahoja.

Edellinen
Seuraava

Kommentit

kommenttia

 
Jaa tämä sivuShare on Facebook42