Talvitreenit – Tommi Laitto

TALVITREENIT

Taas on talvikausi alkamaisillaan ja golfin treenaaminen on pääasiassa siirtynyt sisätiloihin. Tänään tenttaamme hieman Pro Tommi Laittoa. Tommi on ollut mukana FORE!n kiertueella valmentamassa uusia tulokkaita lajin pariin ja valmentanut täysipäiväisesti jo 4 vuotta oman ammattilaisuransa jälkeen. Tämän lisäksi hän on toiminut FORE!-lehden avustajana jo monia vuosia.

Tiedustellessani kuulumisia Tommi kertoi tyhjentäneensä Kurk Golfissa sijaitsevan studionsa jo jonkin aikaa sitten ja on nyt aloittanut valmentamisen Suomenojan Golf Areenalla. ’’Kesä oli todella kiireinen ja loka- että marraskuu onkin tähän asti mennyt voimia keräillessä ja valmistautuessa talvikauteen’’ sanoo Tommi.

Miten talvisin kannattaa treenata ja ennen kaikkea miten siitä saa mielenkiintoista?
’’Ehdottomasti hallissa treenaaminen käy tylsäksi jos ei ole selkeää ajatusta siitä mitä siellä ollaan tekemässä. Talvi on hyvää aikaa kehittää omia lajitaitoja ja kannattaakin miettiä, missä osa-alueessa itse haluaisi olla parempi pelatessa. Siitä pääseekin liikkeelle ja harjoitteluun tulee ideaa.’’

Pressuun pallon lyöminen ei anna hirveästi palautetta, sitähän ei voi ikinä tietää mihin pallo oikeasti päätyy?
’’Ei voi ei. Itselläni on käytössä Trackman analysaattori jonka avulla nähdään tarkalleen mihin pallo todellisuudessa päätyy, se on aivan ehdoton väline sisäharjoittelussa. Trackman kertoo tämän lisäksi 26 eri asiaa mailasta sekä pallosta lyönnin aikana. Sen avulla on helppo saada siis tietoa omasta lyöntitekniikasta ja kartoittaa kehityskohteet.’’

Kuinka paljon sitä pitää talvikaudella harjoitella jotta kehitystä tulee?
’’Yleensä ihmiset ottavat 3-10 tunnin harjoituspaketin, tämän jälkeen sovitaan tahti jolla edetään talven mittaan. Pääasiallinen harjoittelu tapahtuu siis itsekseen. Jos pystyy edes kerran viikossa treenaamaan itsekseen niin varmasti kehittyy. Jokaisen tunnin päätteeksi annan aina ohjeet mitä tulisi treenata ja miksi.’’

Tapahtuuko valmentautuminen aina yksityistunneilla?
’’Minulla on myös tarjolla kursseja, niillä käydään läpi kaikki lyönnit draivista puttiin. Kurssit ovat olleet todella suosittuja, niillä moni saa tarvittavan avun. Tavoitteena on aina että jokaiselta tunnilta jäisi ainakin yksi asia mieleen. Ensimmäiset kurssit alkavat tammikuussa.’’

Mitä antaisit ohjeiksi FORE!n lukijoille talviharjoitteluun?
’’Kannattaa harjoitella oikeita asioita, mieti millä osa-alueella olet hyvä ja missä haluaisit olla parempi. Lähipelistä on helppo aina karsia lyöntejä pois, paljon chippaamista ja puttaamista, niitä voi tehdä melkein missä vaan. Mielikuvitusta peliin, ottakaa junnuista mallia hallilla!’’

 

Lisätietoa kursseista ja yksityistunneista

Tommi Laitto
040 538 0092
tommi@tommilaitto.com

Teksti PAULIINA VIRTA

Kuvat SAMI VÄLIKANGAS