Etusivu / Ajankohtaista / Naiset pelastavat olympiagolfin

 

Rory McIlroy ja Jason Day jättävät Rion väliin

Mitä tästä pitäisi sanoa? Reilu kuukausi ennen Rio 2016 avauslyöntiä kahdeksan miestä on ilmoittanut, etteivät lähde zika-viruksen pelossa kisoihin. Lisäksi neljä maailmanlistan kärkikympistä kertoo pohtivansa asiantuntijoiden avulla asiaa. Mutta yksikään ehdolla olevista naisista ei edes vihjaissut jäävänsä olympialaisista pois. Ei vaikka zika-virus on vaarallinen nimenomaan synnyttäville naisille ja syntymättömille lapsille.

Teksti: Kari Kallio   Kuvat: AOP

Golfin paluusta olympialaisiin piti tulla uusi alku hiipumassa olevalle lajille. Toisin on kuitenkin käymässä. Jos golf ei osoita kuuluvansa olympialaisiin eli jos lajin parhaat eivät osallistu kisoihin – paluusta tulee pikavisiitti, joka päättyy Tokion 2020 kisoihin.

Harva golfammattilainen on sisäistänyt olympialaisen yhteishengen. Muiden lajien edustajille olympialaisiin osallistuminen on yksi uran kohokohdista. Mutta golfareille vuosittaiset majorturnaukset ovat olleet kuin olympialaiset muille.

Majorturnausten tärkeys ja olympialaisten vähäpätöisyys vahvistui, kun kesäkuussa ensiksi yksi golfin valovoimaisista tähdistä,  pohjoisirlantilainen Rory McIlroy, perui aikaisemmat puheensa ja ilmoitti jättävänsä Rion kisat väliin. Vain muutamaa päivää myöhemmin maailmanykkönen, Australian Jayson Day kertoi myös jäävänsä kotiin vedoten zika-virukseen.

Australian Adam Scott oli ensimmäinen kymppikärjestä, joka ilmoitti jo ennen zikakohun puhkeamista jäävänsä keräämään voimia tiukan turnausohjelman takia. Hän myös vähätteli olympialaisten merkitystä ja korosti, että golfammattilaisille majorit ovat olympialaisia tärkeämmät.

116th US Open Championship

Australian Adam Scott vähätteli olympialaisten merkitystä ja korosti, että golfammattilaisille majorit ovat olympialaisia tärkeämpiä.

Naiset innostuneita olympiagolfista

Henrik Stenson (olympiarankingissä sijalla 7), Justin Rose (9), Sergio Garcia (11) ja Martin Kaymer (33)ovat ilmoittaneet osallistuvansa.  Myös Jordan Spieth (2), Dustin Johnson (3), Rickie Fowler (6) ja Danny Willet ovat myös aikeissa nousta Rion koneeseen, mutta kuulemma miettivät asiaa vielä. Bubba Watson haluaa olympialaisiin ja kertoo, että hänen vaimonsa joutui jäämään pois koripallon olympiajoukkueesta jalkavamman vuoksi.

Naispelaajat ovat osoittaneet olevansa innoissaan Rion kisoista. Etelä-Korean Lydia Ko ilmoitti jo 2009 taistelevansa tiensä olympialaisiin ja niin hän teki. Lydia laskee nyt innokkaana päiviä Rioon.

”Naiset ovat pitäneet silmällä sijoitustaan listoilla ahkerammin kuin kertaakaan aikaisemmin seitsemänä vuonna, jotka olen ollut Tourilla”, sanoo LPGA Tourin johtaja Mike Whan.

”Kuin aikaisemmin kysyin heidän rankingiaan, heillä ei ollut aavistustakaan. Nyt he tietävät, koska he haluavat olla tietoisia miten ovat sijoittuneet olympiarankigissa.”

USA:n Stacy Lewis on olympiarankingin nelonen ja vahvistanut osallistumisensa kisoihin. Hän myöntää, että uutiset sairastuneista ja esimerkiksi veden laadusta huolestuttavat. Hän huomauttaa, että tilanne sinänsä ei ole uusi.

”Ei Rioon lähtemisessä ole mitään pelottavaa. LPGA Tourilla joudumme ratkaisemaan monenlaisia ongelmia siirtyessämme paikasta toiseen, USA:sta Karibialle ja Euroopasta Aasiaan”, Stace kertoo.

Olympialaisia hehkuttanut Rory käänsi kelkkaansa

Golfammattilaisille oma leipäpuu näyttää olevan tärkeämpi kuin lajin tulevaisuus. Ei edes kaikkien aikojen parhaan pelaajan Jack Nicklausin perustelut olympialaisten tärkeydestä ole vakuuttanut kaikkia.

Kun McIlroy ilmoitti ettei lähde olympialaisiin, oli uutinen yllätys. Rory oli ehtinyt vannoa ja vakuuttaa uskollisuutta Irlannille ja golfille. Hän oli puhunut kauniisti, kuinka tärkeää on, että golf palaa olympialaisiin.  McIlroy oli myös ottanut rokotuksen zika-virusta vastaan. Mutta maailmantähti tuli toisiin ajatuksiin.

”Pohdittuani asiaa läheisteni kanssa, olen tajunnut, että terveyteni ja perheeni terveys tulee kaiken muun edelle. Vaikka tartunnan vaara on pieni, se on kuitenkin olemassa, enkä ole valmis ottamaan riskiä”, McIlroy ilmoitti juhannusviikolla.

Football - UEFA European Championships 2016 Group Stage Group C Northern Ireland v Germany Le Parc des Princes, Paris, France - 21 Jun 2016

Ei zika-virus – vaan svingivirus

Maailman neljänneksi parhaimman golfarin päätös jättää olympialaiset väliin tuli odottamatta golfmedialle Atlantin molemmin puolin. Kyyniset vihjasivat, että Roryn ongelma ei ole zika-virus vaan svingivirus, jota hän ei ole onnistunut parantamaan.

Ennen elokuun puolivälin olympialaisia pelataan heinäkuun aikana kaksi majoria: British Open ja US PGA Championships. Monet huipuista ovat valittaneet olympialaisten tunkemisesta jo muutenkin tiiviiseen kilpailukalenteriin.

Jordan Spieth on Coca-Colan valovoimaisin lähettiläs ja Coca-Cola on ollut kesäkisojen pääsponsoreita vuodesta 1928. Virvoitusjuomajätti on velvoittanut sponsoroimaansa Spiethiä pelaamaan kilpailuja USA:n ja Kaukoidän välillä näännyksiin asti.

Brasilian talous syvässä lamassa

Vain seitsemän vuotta on kulunut siitä, kun kisat myönnettiin Kööpenhaminassa Rio de Janeirolle. Ja samalla golf hyväksyttiin ehdollisesti olympialajiksi Rioon 2016 ja Tokioon 2020. Brasilia nautti silloin hurjassa nousuvauhdissa olevan talouden tuomasta paremmasta hyvinvoinnista. Silloin jopa spekuloitiin, että olympialaiset kruunaisivat Brasilian nousun maailman kuuden rikkaimman maan joukkoon.

Syksyn 2009 jälkeen Brasiliassa kaikki on mennyt pahasti pieleen. Maata kourii nyt kisavuonna pahin lama sataan vuoteen. Talouden nousuhuumassa anotut ja saadut jalkapallon 2014 MM-kisat ja 2016 olympialaiset joudutaan toteuttamaan täysin muuttuneissa taloudellisissa ja yhteiskunnallisissa oloissa.

Jo jalkapallon MM-kisojen aikana 2014 Brasilian talous oireili pahasti – ja vielä pahempaa oli tulossa. Nousukauden huumassa Rion kaupunki lupasi golfille yhtä ja toista, kuten golfkentän, mutta sillä oli alusta alkaen vaikeuksia pitää lupauksiaan. Miljoonakaupungin terveydenhuolto on yksi leikkauksista kärsinyt, mikä on lisännyt virusten leviämisvaaraa. Kesäkuun puolivälissä kerrottiin uusista zika-virustapauksista.

Melko pian kaupunki joutui toteamaan, että sillä ei ole varaa rakentaa kenttää olympialaisia varten. Monen mutkan jälkeen rakentajaksi saatiin kiinteistömiljonääri, jolle kaupunki antoi asukkaiden vastustuksesta huolimatta kentän rakentamisesta ilmaiseksi rakennusmaata.

Kyseiselle maa-alueelle piti alun perin rakentaa edullisia asuntoja kaupunkilaisille, mikä oli olympiakomitealle luvattu. Miljonääri rakensikin alueelle luksusasuntoja, joiden lähtöhinta on parista miljoonasta dollarista ylöspäin. Golfin esikisoja vastaavaa turnausta ei saatu järjestettyä huippupelaajien kiinnostuksen puutteessa.

The 2016 Masters Tournament

Jordan Spieth epäröi Rioon lähtöä.

Poliittinen kriisi

Golfkenttä ja miljoona-asunnot eivät ole kisoja kaatamassa. Ne ovat vain pieni osa suuresta Brasiliaa vaivaavasta ongelmasta, joka on seurausta maan kyvyttömyydestä siirtyä hallitusti 30 vuotta sitten päättyneestä sotilashallinnosta demokraattiseksi yhteiskunnaksi.

Suomessa keväällä käynyt presidentti Daima Roussef on pidätetty virastaan. Kolme hallituksen ministeriä on eronnut korruption vuoksi. Parlamentissa on jonoksi asti korruptiosta epäiltyjä, joita syytteet odottavat.

Taloudellinen kriisi

Poliittisen sekasorron ja korruption seurauksena Brasilian talouden kasvu on kääntynyt jyrkkään pudotukseen. Brasilian talous on syvimmässä lamassa yli sataan vuoteen. Odotettuja ulkomaisia investointeja ei ole tullut poliittisen epävarmuuden vuoksi.

Kasvun ja kehittämisen sijaan Brasilia on joutunut leikkaamaan budjettia, ja useita luvattuja sosiaalisia hankkeita on jäänyt toteuttamatta. Rio de Janeiron kaupunki ei ole pitänyt kiinni KOK:lle antamistaan lupauksista kisojen avulla toteuttavista uudistuksista.

Ympäristökriisi

Rion lahden saasteista on puhuttu siitä lähtien, kun Rio sai olympialaiset. Toistuvista lupauksistaan huolimatta kaupunki ei ole pystynyt puhdistamaan Guabaran lahtea, minkä muiden muassa suomalaiset purjehtijat totesivat käydessään tutustumassa kisalahden tuulioloihin.

60 prosenttia suurkaupungin jätevedestä lasketaan edelleen puhdistamatta kisalahteen. Rion muitakaan jäteongelmia ei ole pystytty ratkaisemaan ja terveydenhoitoviranomaiset pelkäävät hankalien epidemioiden puhkeamista.

Poliisikriisi

Eikä tässä ole suinkaan kaikki ongelmat. Brasilian poliisin on yksi mantereen julmimpia. Amnestyn mukaan 580 ihmistä kuoli poliisin luodeista vuonna 2014, kasvua edellisestä vuodesta on 40 prosenttia. Seuraavana vuonna luku oli jo 645.

Kisojen alkaessa 77 000 ihmistä 28 000 perheestä on menettänyt kotinsa olympialaisten tieltä ja vain harvat ovat saaneet tilalle luvatun asunnon.


Kommentti

Teksti Nikke Tyry

Zika Virus…Yeah Right!

Olympialaisista kieltäytyminen on maailmantähdille helppoa. Jos miettii suurten lajien suosiota olympiatasolla, on helppo todeta monen epäonnistuneen. Tennis: Suuri osa parhaista pelaajista kiertää tapahtuman kaukaa. Jalkapallo: Joukkueet kasataan junnuista. Varmasti muitakin esimerkkejä löytyy.

Vaikuttaa erittäin vahvasti siltä, että maailman parhaat pelaajat eivät ole valmiita hyppäämään aatemaailmaan, jossa uskotaan olympialaisten haastavan perinteiset majorit vuoden ykköstapahtumien joukossa. Golfissa on aina arvostettu perinteitä ja kunniaa – kunniaa mistä olympialaisissakin pelataan.

Perinteitä golfilla ei kuitenkaan yksinkertaisesti ole olympialaisissa vielä pitkään aikaan, joten jo valmiiksi tiukassa kalenterissa loppukesällä olympialaiset on vain monen pelaajan osalta järkevää jättää pelaamatta.

Jos mietitään faktoja, alla on niin major-kisoja ja heti perään pitäisi olla valmis taistelemaan FedEx Cupin voitosta – unohtamatta Ryder Cupia. Pelaajat ovat saaneet ravata mannerten välillä ihan riittävästi ja kunniasta pelaaminen uudessa kilpailussa on varmasti kiinnostavaa, muttei tarpeeksi kiinnostavaa hommaa kirkkaimmille maailmantähdille.

Zika-virus on monelle huippuammattilaiselle siunaus. Golfarit ovat kohteliaita ja haluavat pitää hyvää imagoaan yllä. Ylimielinen kieltäytyminen olisi ollut mahdoton monelle aikataulusyihin vedoten, mutta terveysriski on aina pätevä syy jättää reissu tekemättä.

En jaksaisi uskoa kenenkään pelaajan luopuvan British Openista, vaikka Skotlannissa olisikin yhtä vahva zika-virus -riski kuin Brasiliassa olympiakisojen näyttämöllä ja kylässä. Kylmästi sanottuna: vakavaa sairautta käytetään tällä hetkenä tekosyynä jättää olympiakisat pelaamatta.

Zika Virus warnings at Hartsfield-Jackson Atlanta International Airport in Atlanta, Georgia, USA

Edellinen
Seuraava

Kommentit

kommenttia

 
Jaa tämä sivuShare on Facebook2