Etusivu / Artikkelit / Matias Honkala ponnistaa Nevaksesta maailmalle

 

17-vuoden ikään kerennyt Matias Honkala on pitkän linjan nevaslainen, jos niin voi ylipäänsä alaikäisestä golfarin alusta puhua. Näin kuitenkin voi sanoa, sillä green cardin lupaava pelaaja suoritti kotikentällään jo yli kymmenen vuotta sitten. Matkan varrelle on mahtunut menestystä, mutta matka on kuitenkin vasta alussa.

Sipoossa asuva Honkala sanoo tarttuneensa golfmailaan ensimmäistä kertaa jo 3-vuotiaana kesälomareissulla Nurmeksessa. Laji vei mukanaan ja Nevaksen treenialueet alkoivat tulla tutuksi jatkuvan harjoittelun myötä jo ennen kymmenvuotissyntymäpäivää. Hyvääkin tuuria on ollut, koska kenttä on pyöräilymatkan päässä.

”Nevaksessa on aina ollut todella hyvää toimintaa junioreille. Olen saanut mielestäni hyvää valmennusta jo ensimmäisistä vuosista lähtien, joka on mahdollistanut kehityksen ja menestyksen jo nuorena. Ensimmäiset kilpailuvuodet Tsemppitourilla olivat ajoittain yhtä voittoputkea”, Honkala muistelee.

Askel kerrallaan Matias on hypännyt isompiin kehiin, eikä menestys ole väistellyt harjoittelusta nauttivaa pelaajaa. SM-mitaleita on kaksi hopeista ja yksi kultainen, joka tuli alle 16-vuotiaiden lyöntipelistä. Finnair Junior Tourilla top-5 –sijoitus on enemmänkin ollut sääntö kuin poikkeus. Suurimpana saavutuksena Matias pitää kuitenkin kansainvälistystä menestystä, mitä hän pääsi maistamaan viime vuonna Belgian avoimissa juniorimestaruusturnauksessa.

”Kolmostila oli tosi kova juttu. Sami Välimäki voitti kilpailun tuloksella -6 ja itse olin -2 tuloksella kisan kolmonen. Ne ovat aina kivoja juttuja, kun huomaa pärjäävänsä kisoissa, jossa on mukana Euroopan tasolta kovia pelaajia, eikä vain kansallisen tason pelaajia.”

Junnuja arvostetaan NevaksessaNevas

Kotikentällä Nevaksessa Matias on nähnyt hyviä merkkejä ilmassa. Juniorina harjoitukset kuluivat nykyistä enemmän kotikentällä ja pelikavereita oli aina tarjolla. Honkala näkee todella positiivisena asiana sen, että Nevaksessa on panostettu junioreiden ja nuorien pelaajien harrastusmahdollisuuksiin.

”Kyllä sen on Nevaksessa huomannut, että paljon nuoria on kentällä. Junioreissa kilpaa pelaavia on tällä hetkellä ehkä harmittavan vähän, mutta sieltä on kasvamassa kyllä paljon pelaajia Joonas Paanasen vetämissä junnuryhmissä. He ovat toistaiseksi vielä niin pieniä, että saan kantaa ykköspelaajan viittaa harteillani”, Matias heittää.

Nevaksen nuorten pelaajien hinnoittelu toimii niin, että kaikki 29-ikävuoteen asti maksavat oman ikänsä verran green feeta. Henkistä ikää ei ikävä kyllä oteta huomioon, vaan fyysinen henkilötodistuksessa lukeva ikä.

Golf vei voiton

”Golf joutuu kilpailemaan nuorten urheilijoiden suosiosta jääkiekon, jalkapallon ja muiden suurten lajien kanssa. Tällaisia hinnoittelumalleja kun olisi lisää, niin se varmasti toisi paitsi harrastajia, mutta myös sitä kautta kilpapelaajia enemmän lajin pariin. Nevas on hyvä paikka nuorille, koska ilmapiiri on aina minun mielestä ollut todella rento ja avoin. Se pitää myös sanoa, että klubilla on todella hyvät ruoat.”

Honkalan golfura ei nuorena ollut koskaan itsestäänselvyys. Matias oli lahjakas myös salibandyssa ja jalkapallossa. Ikävä kaatuminen salibandyottelussa toi kuitenkin ratkaisun lajivalintaan.

”Molemmista polvista meni samassa kaatumisessa ristisiteet poikki salibandyottelussa. Sen jälkeen golf tuntui luonnollisimmalta valinnalta ja noin 12-vuotiaasta lähtien siihen on laitettu kaikki panostukset.”

Nykyisin Honkalan valmennuksesta vastaa Timo Rauhala. Hän on myös mukana Pasi Purhosen vetämässä poikien maajoukkueryhmässä. Maajoukkue antaa hyvää taloudellista tukea, mutta käytännössä kaikki työ tehdään kuitenkin oman valmentajan kanssa.

”Kyllä se niin on, että pelaaja ja valmentaja tekevät omaa hommaansa kehittymisen eteen. Maajoukkue on kiva bonus, minkä kautta pääsee haistelemaan kansainvälisiä kisoja, mutta ammattilaisuuteen ja kehittymiseen kaikki työ tähtää ja siitä kaikki tehdään oman valmentajan kanssa.”

Selvät suunnitelmat

Honkalan suunnitelmat vuodelle 2016 ovat melko selkeät. Kisoja pelataan niin junnuissa kuin miehissä.

”Aion pelata suurimmat FJT:n kilpailut, Finnish Toureja jonkun verran, noin kolme amatöörien kansainvälistä kisaa ja pari Nordic Leaguen kilpailua. Mielestäni on hyvä tässä vaiheessa pelata paitsi omissa sarjoissa, mutta käydä myös katsomassa tasoa ja mielellään menestymässä ammattilaisten keskuudessa. Pidemmällä aikavälillä katseet ovat ammattilaisuudessa ja European Tourilla pelaamisessa.”

Nevaksen treenialueet ovat edelleen tutut, mutta nykyisin Honkala hakee jo kovempaa treeniseuraa ja isompia alueita myös muualta. Nevas on kuitenkin pelaajan koti, jossa Matias on edelleen usein bongattavissa, jos mönkijä näkyy parkkipaikalla.

”Ennen menin pyörällä, mutta nyt mönkijä helpottaa kulkemista. Nevaksessa pääsee aina pelaamaan kolmannen ysin tulon myötä ja siellä viihtyy hyvin. Suosittelen kaikille lämpimästi tutustumaan kenttään, se on yllättänyt suurimman osan ensikertalaisista todella positiivisesti!”

Matias Honkala nappasi historian ylivoimaisimman kotimaisen voiton

Matias Honkala kerkesi pelaamaan ensimmäisen kisansa Suomessa juuri ennen lehden painoa. Honkala pelasi kolmen kierroksen FJT-kilpailun Kullo Golfissa tuloksella -16 (67-69-64) voittaen kilpailun peräti 17 lyönnin erolla seuraaviin.

Vastaavaa ylivoimaa ei olla nähty kotimaan kisoissa koskaan korkeimmalla tasolla. Honkala voitti seuraavaksi tulleita pelaajia yli viisi lyöntiä kierrosta kohden. Lähes yhden lyönnin jokaista kolmea väylää kohden.

Viimeinen kierros olisi ollut kenttäennätys, jos käytössä ei olisi ollut siirtosääntö.

Teksti Nikke Tyry  

Kuvat Nevas ja Matias Honkala

Edellinen
Seuraava

Kommentit

kommenttia

 
Jaa tämä sivuShare on Facebook0