Etusivu / Artikkelit / Lifestyle / Golfissa suurin tili tehdään busineksella – Kentän ulkopuolella

 

Golfissa on mahdollisuus tienata myös kentän ulkopuolella. Tänä päivänä palkintorahat ovat valtavia, mutta monet lajin suuruudet pääsivät nauttimaan miljoonista vasta peliurien ehtoopuolella. Suuret rahat he tekivät kentän ulkopuolella.

Golfissa voi ansaita rahaa pelaamalla ja myymällä yrityksille nimensä käyttöoikeuden. Nimen myyminen onnistuu vain harvoin. Ei riitä, että on hyvä pelaaja, on oltava myös hyvä ihminen. Kuten Arnold Palmer, joka elinaikanaan teki 700 miljoonan dollarin omaisuuden. 

Tosin Tiger Woods voi todistaa, että tässäkin säännössä on poikkeus. Palmerin yrityksen logo, värikäs sateenvarjo kertoo, että sen alla hallinnoitiin kymmeniä omia yrityksiä ja yhteistyötä Palmerin nimellä tuotteitaan myyviä yritysten kanssa.

Palmer oli lahja golfille. Hän tuli 1950-luvulla ryminällä näyttämölle, jolle golf ja markkinoille tullut televisio tarvitsivat persoonallista ja kansanomaista pelaajaa. Palmer sopi rooliin paremmin kuin hyvin. 

Kaksi asiaa kertoo paljon Palmerin suosiosta. Hurjapäinen pelityyli, tavallinen perhe ja vaatimaton käytös tekivät Palmerista tv:n avulla tähden ja houkutteli 1960-luvulla turnauksiin uusia katsojia. Lehdistö alkoi kutsua Palmeria kisasta toiseen seuraavia faneja ”Arnie’s Armyksi”. 

Armeijan jäsenet ikääntyivät Palmerin kanssa. Vielä 80-luvun lopulla parikymmentä heistä oli seuraamassa päällikköä Mastersissa. Arnien Armeija elää nyt säätiönä, joka on rakentanut mm. lasten syöpäsairaalan ja tukee lasten, nuorten ja perheiden hyväksi tehtyä vapaaehtoistyötä.

Toinen vahvistaa, että nimi ei tee miestä. Palmerilla oli tapana juoda pelin jälkeen vaimonsa tekemä kylmä drinkki, jossa oli puolet jääteetä ja puolet limonadia. Drinkistä tuli Palmerin oman klubin suosikki. Kun hän jälleen kerran tilasi kierroksen jälkeen drinkkinsä, vieressä istunut nainen halusi saman ”Arnien drinkin.” Ei kestänyt montaa kuukautta, kun Arnien drinkki ilmestyi muiden klubien baareihin.  Nyt juomaa myydään 200 miljoonalla dollarilla vuodessa. Voitoilla rahoitetaan mm. säätiötä. 

Vuosikymmenessä syntyi win-win-win-win tilanne, jossa laji kokonaisuudessaan, pelaajat, ei vain parhaat, turnausten järjestäjät ja sponsorit voittivat television ansiosta. Televisio taas voitti katsojalukujen ja mainostulojen kasvaessa. Kun Jack Nicklaus ja Gary Player Etelä-Afrikasta nousivat Palmerin koviksi kilpakumppaneiksi, uudet golfmarkkinat olivat syntyneet.

Palmerin businessmalli kelpasi malliksi

Palmer ja hänen juristikaverinsa Mark McGormack kehittivät 1961 businessmallin, jota muut ovat kopioineet. Kuin vahingossa siihen tuli mukaan kenttien suunnittelu. Palmeria pyydettiin suunnittelemaan kenttä Kiinaan. Pitkään pohdittuaan Palmer suostui. Hän ei kuitenkaan ryhtynyt itse piirtämään kenttiä, mutta on alusta alkaen ollut tiiviisti mukana suunnittelun eri vaiheissa.  Yli 300 kenttää voi ylpeillä Arnold Palmerin kenttänä. 

Oman liikennelentokentän ja lentoyhtiön lisäksi vaatteet ovat tärkeä osa sateenvarjoyhtiöitä. Niitä myydään erityisesti Aasiassa, varsinkin Japanissa ja Etelä-Koreassa. Euroopassa Palmerin nimi ja logo on 400 kaupan ovessa mm. Britanniassa, Saksassa, Norjassa, Ranskassa ja Espanjassa. Liikevaihto on ollut vuosittain 100 miljoonan dollarin tasolla. 

Palmer omisti lisäksi kiinteistöjä, golfkenttiä, viinin tuotantoyhtiön ja jopa pankin. Golfin leviämisen kannalta tärkeä oli Golf Channelin perustaminen. Palmer oli alkuvuosina yhtiön johtokunnassa. Palmerin omaisuus oli hänen kuollessaan 2016 yli 700 miljoonaa dollaria. Niistä vain seitsemän miljoonaa oli ansaittu pelaamalla. Aikamoinen hyödyntämiskerroin.

Greg Norman tietää markkina-arvonsa. Golfin bisnesmahdollisuudet kiinnostivat häntä yhtä paljon kuin pelaaminen

Palmer, Nicklaus Player – kolme suurta 

Arnold Palmer, Jack Nicklaus ja Gary Player olivat pian golfin ”Kolme suurta”. Heidän keskinäiset pelinsä lisäsivät jokaisen näkyvyyttä ja markkina-arvoa. Nicklaus ja Player eivät päässeet liikemiehenä lähellekään Palmerin tuloja, mutta ovat edelleen viiden kärjessä.

Jack Nicklausia pidetään kaikkien aikojen parhaana pelaajana. Hän on voittanut 18 majoria, ja Nicklausin yritys Golden Bear on tehnyt miehen ansioista vajaat 300 miljoonaa dollaria. Monet tuotteet ovat samoja, mutta Nicklaus omistaa yhden suurimmista kenttiä suunnittelevista yhtiöistä. Hän oli myös ensimmäisiä, joka toi markkinoille opetusvideoita, joita on myynyt selvästi enemmän kuin kukaan muu.

Eteläafrikkalaisen Gary Pleyerin liiketoimet ovat sata miljoonaa pienemmät kuin Nicklausin. Golfin ”Kansainvälinen suurlähettiläs” on pelannut kuudella vuosikymmenellä, hänellä on lentokilometrejä muutama miljardi, paljon enemmän kuin kenelläkään golfin pelaajalla.

Player ei halunnut muuttaa Yhdysvaltoihin vaan on kiertänyt koko ajan maailmaa kotimaastaan. Rahaa hän tehnyt piirtämällä golfkenttiä mm. Emiraatteihin, kirjoittamalla golfkirjoja, joissa korostaa fyysisen harjoittelun ja terveellisen ruokavalion tärkeyttä sekä kasvattavalla täysiverisiä hevosia.

Viiden parhaan listan kakkonen ja kolmonen, Tiger Woods ja Greg Norman voisivat hyvin maksaa royalteja Palmerille. Hänen malliaan kopioiden ja omaan aikaansa soveltaen Tigerin ansiot olivat Palmerin kuollessa noin 600 miljoonaa. Nyt niiden arvioidaan jo ylittäneen 750 miljoonaa, vaikka Nike lopetti golfvälineiden tekemisen. Niken ja Tigerin yhteistyö jatkuu ja Woods kilpailee ainoana golfin pelaajana maailman parhaiten ansaitsevan urheilijan tittelistä myös mentorinsa Michael Jordanin kanssa.

Norman panostaa it:n hyödyntämiseen

Floridaan kotiutunut aussin Greg Normanin yrityksen nimi on sama kuin median hänelle jo kotimaan vuosina antama lempinimi ”Great White Shark”. Normanin liiketoiminnan ydin noudattelee perinteitä kaavaa, kenttien suunnittelua ja vaatteita. 

Hän on kuitenkin parin viime vuoden aikana tulkinnut ajan merkkejä ja sijoittanut golfiin laajentaneisiin ohjelmointiyrityksiin. Suuri Valkoinen Valas on ainoa, joka on tietoisesti valinnut tulevaisuuden. Mahdollisuudet ovat rajattomat ja Normanin panos on maltillinen. Onnistuminen veisi hänet nopeasti listan kärkeen. Majorit hänellä jo on. 

Teksti: Kari Kallio  Kuvat: All over press

Edellinen
Seuraava

Kommentit

kommenttia

 
Jaa tämä sivuShare on Facebook
Facebook
0