Etusivu / Artikkelit / Antti Saleva: Kenelle golfmatkat on suunniteltu?

 

Antti, 14-v, on innokkaana lähdössä isän kanssa oman seuran klubimatkalle Espanjaan. Etukäteen on pyritty tutkimaan pelattavia kenttiä ja monta birkkuväylää kullakin kentällä löytyy. ”Tuo par 5 on lyhyt mutta suhteellisen kapea, birdie. Tuolla par nelosella lyön 200 metrin avauksen ja siitä wedge perään, sitten tulee pitkä par 3 jossa on riski bogille.” Samalla pikkuhiljaa muovautuu lopullinen tulos jota lähden tavoittelemaan. Seuranani on muutaman kymmentä golfaria, joista ei tälläkään kertaa kukaan ole lähellekään minun ikäinen. Menen ainoastaan pelaamaan golfia, joten tuo sopivan ikäisen kaverin puuttuminen ei vaikuta mielialaan. Mukana kuitenkin paljon tuttuja henkilöitä, jotka viettävät paljon aikaa kotikentälläni ja jotka tunnen jo muutaman vuoden takaa. Osan heistä kyydissä olen päässyt 25km päässä olevalta kotikentältäni kotipihaan turvallisesti golfpäivän päätyttyä.

Matkustaminen niin Suomessa kuin myös ulkomaille, on mielestäni yksi iso osa golfin houkuttelevuutta. Oman kentän sahaaminen vuodesta toiseen ei enää ole niin innostava juttu, vaan halutaan vaihtelevuutta. Tämä koskee etenkin tätä nuorempaa golfaavaa väestöä, joka ei suurelta osin enää halua sitoutua ainoastaan yhteen kenttään. Kokemuksia halutaan mahdollisimman monelta kentältä ja tästä kielii muun muassa kasvavat facebook-ryhmät kuten ”golfkenttäbongarit”, jossa julkaistaan kuvia ja arvosteluita kentistä ympäri maailman. Muutama peluri on ottanut elämäntyökseen tavoitteen käydä pelaamassa mahdollisimman monta kenttää ja mahdollisimman monissa maissa ja se jos mikä olisi kyllä mielekästä puuhaa, ei voi kuin olla kateellinen.

Ollaanko tultu kuitenkin siihen pisteeseen, jossa golfin matkailupalveluja pitäisi yhä enemmälti tarjota omatoimimatkatyylisesti ja hieman edullisempaan hintaan? Näistä tarjoajista oman tietämykseni perusteella ja ilman googlen käyttöä tulee mieleen ensimmäisenä Projenni Travels sekä golftoursturkey.fi. Projennistä olen kuullut, että hinta-laatu matkoissa on ollut hyvää ja Belekin matkailut olemme oman porukan kesken hoitaneet golftoursturkeyn kautta ottaen hotelli ja pelipaketin lisäksi ainoastaan palkitun lentoyhtiö Turkish Airlinesin noin 226-270€ maksavan edestakaisen lennon. Edelleen moni golfari tukeutuu valmismatkoihin, joista joutuu pulittamaan hieman enemmän, mutta kuitenkin paketti on valmis ja reissuun on helppo päästä. Itse tykkään nähdä enemmän vaivaa, tutkia kenttiä missä haluaisin pelata, tutkia hotellia jossa on hyvä olla ja sen perusteella valita juuri meidän porukalle sopivan paketin. Monelle matkaajalle yksi olennainen osa golfreissussa on fiilistely, tutkiminen ja matkan odottaminen. Monet matkaajat voivat jättää oman klubin järjestämän ulkomaanreissun välistä, koska pelkäävät etteivät sovi joukkoon. Valitettavasti suhteellisen harva golfkenttä on pystynyt pitämään yllä hienoa klubihenkeä ja se voi näkyä myös klubimatkojen osallistujamäärissä. Täytyy tässä vaiheessa myöntää, että moni viime vuosien reissuistamme on kohdistunut Belekiin pääosin hyvän hinnan, hyvän lentoyhtiön, all inclusiven ja laadukkaiden kenttien takia. Mutta samalla reissulla ollaan päästy seuraamaan sekä naisten että miesten Euroopan Tourin kisoja ja maailman parhaiden pelaajien työskentelyä kentällä, jonka olemme itse pelanneet. Myös Turkish Airlinesin kutsukisa tuli katsottua ja siellä pyörittiin Rory Mcilroyn ja Tiger Woodsin (kaikki kunnia etenkin hänen golfuralleen) peliä seuraten. Valmismatkalla en ole kuitenkaan käynyt enää lähemmäs kymmeneen vuoteen.

Ulkomaille lähteminen vaatii kuitenkin paljon, ja siitä syystä kotimaan golfmatkailu esimerkiksi pidennettynä viikonloppuna on loistava vaihtoehto. Jotta golfmatkailu saataisiin yhä potentiaalisemmaksi vaihtoehdoksi, niin mielestäni siihen vaaditaan yhteistyötä kenttien ja majoitusliikkeiden kanssa. Golfkenttien yhteistyö perustuu siihen, että sama porukka voisi pelata monta kenttää samalla reissulla ilman suurempaa soitto- ja sähköpostirumbaa. Tietyn alueen kentät voisivat sopia kokonaishinnan paketille, joka sisältää kierroksen kullakin, esimerkiksi kolmella eri kentällä. Majoitusliike voisi markkinoida kyseistä pakettia sisällytettynä omalla majoituksella. Tämän lisäksi yhteistyökentät voisivat yhdistää omaa markkinointiaan ja sitä kautta selvitä pienemmillä panostuksilla. Hämeenlinnan alueen kenttien Tiilaaksopassi on jo oikealla linjalla alueellisen markkinoinnin ja yhteistyön suhteen, mutta vielä olisi kiva nähdä muiden kenttien tiivistävän yhteistyötään erilaisten pakettien muodossa. Vaatisiko se kentiltä liikaa, jos tehtäisiin sellainen majoitus- ja pelipaketti jossa asiakas voisi hoitaa koko tilauksen tiiausaikoineen yhdellä soitolla tai kahdella sähköpostilla? Samalla tavalla kuin kenttien pitää mainostaa kurssitarjontaansa uusille potentiaalisille lajin harrastajille, tulisi toimia myös golfmatkailun suhteen. Mielestäni se aika on ohi, jolloin vain odotetaan ulkopaikkakuntalaisia pelaajia saapumaan golfkentälle ilman oman kentän aktiivista markkinointia eri kanavissa.


Kirjoittaja on 32-vuotias golfyhtiön hallituksen jäsen, 21 vuotta golfia harrastanut entinen pituuslyöntiammattilainen, joka on toiminut muutaman kuukauden keskisuomalaisen golfkentän vt. toimitusjohtajana.

Teksti ANTTI SALEVA

Edellinen
Seuraava

Kommentit

kommenttia

 
Jaa tämä sivuShare on Facebook32
 
 
 
 
potenssilääke cialis hinta